Perustelut
Tampereen kaupungilta on haettu vahingonkorvausta 11.3.2025 päivätyllä vahingonkorvaushakemuksella Alasniitynkadulla 26.11.2024 sattuneesta ajoneuvon vaurioitumisesta. Asianosaisen kertoman mukaan hänen autonsa vaurioitui Alasniitynkadun tulvan seurauksena. Vesi pääsi asianosaisen autoon aiheuttaen useita vahinkoja. Auton soittimen vahvistin meni oikosulkuun ja lämmityslaite lakkasi toimimasta. Lisäksi auton sisätiloihin päässyt vesi aiheutti sähkövikoja ja vaurioita verhoiluun.
Asianosaisen korvausvaatimus on hylätty rakennuttamisjohtajan päätöksellä 16.4.2025 § 79. Asianosainen on esittänyt kaupungille 2.5.2025 päivätyn oikaisuvaatimuksen kyseistä päätöstä koskien.
Oikaisuvaatimuksessaan asianosainen esittää perusteluiksi, että tukoskohtaa lähellä sijaitsevalla rata-alueella on jo pidemmän aikaa tehty kunnostustöitä. Näiden töiden yhteydessä Pyhäojaa on asianosaisen mukaan levitetty sillä seurauksella, että sen virtausmäärät ovat muuttuneet ja ympäristöstä on päässyt virtaamaan veden mukana oksia, risuja ynnä muuta vastaavaa irtoainesta, jotka ovat pikkuhiljaa täyttäneet/tukkineet rumpuputken pään. Asianosaisen näkemyksen mukaan Tampereen kaupunki on ainakin osittain korvausvastuussa nyt käsillä olevaan vahinkotapaukseen liittyen, sillä se on laiminlyönyt työmaata koskevan valvontavelvollisuutensa. Erityisesti asianosainen nostaa esiin, että hänen tulkintansa mukaan kaupungin työmaavesien hallintaan ja käsittelyyn liittyvää ohjetta ei ole työmaalla noudatettu.
Tampereen kaupunki toistaa edellisessä asiaa koskevassa päätöksessään esittämänsä. Kaupunki toteaa, että asianosaisen oikaisuvaatimuksessaan tarkoittamat ratatyöt ovat valtion omistamallaan maa-alueella teettämiä töitä. Väyläviraston hanketta Vuohijoen ratasillan uusiminen ja eteläisen huoltotiesillan rakentaminen koskien on tehty Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikköön meluilmoitukset 9.3.2023 ja 29.5.2024. Ilmoituksissa esitettyjä meluavia toimintoja (iskuvasarointi, paalutus, ponttaus, myös yöaikaisia toimintoja) koskevat melupäätökset on tehty ympäristönsuojeluyksikössä 28.3.2023 ja 30.5.2024.
Melupäätöksissä on määrätty pääasiassa melu- ja pölyhaittojen rajoittamisesta. Lisäksi päätöksissä on määrätty seuraavaa: "Pohjavesialueella toimittaessa on työn toteutuksessa, erityisesti kemikaalien käsittelyssä, onnettomuuksiin varautumisessa, kaivuumassojen käsittelyssä ja työmaavesien johtamisessa toimittava Pirkanmaan ELY-keskuksen ohjeiden mukaisesti". Lisäksi työssä on tullut noudattaa Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä, joissa työmaavesistä on seuraava määräys (§ 9): "Rakennustyömailla ja muissa tilapäisissä toiminnoissa syntyviä ympäristölle tai viemäriverkoston toiminnalle haitallisia vesiä ei saa johtaa vesistöön tai hulevesiviemäriin tai kiinteistön ulkopuolelle ilman esikäsittelyä, jolla haitta saadaan poistettua tai riittävästi vähennettyä. Maahan imeyttämisen edellytyksenä on, ettei siitä aiheudu maaperän tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Merkittäviä määriä haitallisia aineita, pH-arvoltaan neutraalista poikkeavia tai kiintoainetta sisältävien poistovesien johtamisesta tai maahan imeyttämisestä on ilmoitettava ympäristönsuojeluviranomaiselle hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista."
Oikaisuvaatimuksessa viitataan Tampereen kaupungin työmaavesiohjeeseen, joka on ohje eikä suoraan kyseistä rakennustyömaata velvoittava. Työmaan yhteydessä tehtiin havaintoja pilaantuneesta maaperästä, johon liittyen urakoitsija noudatti toimivaltaiselta viranomaiselta eli Pirkanmaan ELY-keskukselta saatuja ohjeita. Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikön saamien tietojen mukaan maaleikkauksia tehtiin työmaalla kohtalaisen vähän. Ympäristönsuojeluyksikön tietoon ei ole tullut muita kuin meluun liittyviä valituksia ja ilmoituksia kyseiseltä työmaalta. Ympäristönsuojeluyksikön tiedossa ei ole, että työmaa olisi aiheuttanut melun lisäksi roskaantumista tai muuta haittaa.
Valtion ratatyöt omalla maa-alueellaan eivät edellytä rakentamislupaa Tampereen kaupungilta. Tampereen kaupunki toteaa, että rakennusvalvontaviranomainen ei ole näin ollen myöntänyt rakentamislupaa tai maisematyölupaa asianosaisen oikaisuvaatimuksessaan tarkoittamille valtion maa-alueella tehdyille ratatöille eikä kaupungin rakennusvalvonta ole myöskään valvontavastuussa kyseisistä töistä. Kaupungin tietojen mukaan alueella tehtyjen ratatöiden valvonnasta vastaa Väylävirasto.
Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, taikka on muuten lainvastainen.
Rakennuttamisjohtaja on ollut toimivaltainen päättämään asiasta (Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä [Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4]), päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole muutoinkaan lainvastainen. Asianosainen ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt tapahtuneesta mitään sellaista uutta tietoa, jonka vuoksi rakennuttamisjohtajan päätöstä tulisi myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella muuttaa.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että kyseessä ei ole ollut kaupungin tahallisuudesta, huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä aiheutunut vahinko, joka osoittaisi vahingonkorvauslain mukaisen tuottamuksen.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hylätä perusteettomana.
Toimivalta: Kuntalaki § 134.
Päätösehdotus
Esittelijä
Oikaisuvaatimus hylätään.