Perustelut
Eteläpuiston päiväkodin ja koulun uudisrakennukselle on laadittu hankesuunnitelma hyväksytyn tarveselvityksen § 138 Eteläpuiston päiväkodin ja koulun tarveselvitys TRE:6112/10.03.06/2020 pohjalta. Hankesuunnitelmassa on tarkennettu Eteläpuiston päiväkodin ja koulun uudisrakennuksen rakennus- ja pihasuunnitelmia kaupunkikuvallisten, toiminnallisten ja teknisten tavoitteiden osalta. Päiväkoti on mitoitettu kuudelle ryhmälle eli 120 lapselle sekä esi- ja alkuopetuksen tilat kaksisarjaisena 150 oppilaalle. Rakennus suunnitellaan mahdollisimman muuntojoustavaksi ja iltakäytön mahdollistavaksi, mm. Pirkanmaan musiikkiopiston iltapäivä- ja iltakäyttöön. Eteläpuiston päiväkoti ja koulu sijaitsee keskusta-alueella Kaakinmaalla hyvien liikenneyhteyksien varrella. Eteläpuiston päiväkodin ja koulun laajuus on yhteensä 3245 bruttoneliömetriä ja 2493 huoneistoneliömetriä.
Aikataulu
Alustavan aikataulun mukaan rakennuksen toteutussuunnitelmat valmistuvat syyskuussa 2022. Rakennustyöt valmistuvat joulukuussa 2023 ja rakennuksen käyttöönotto on helmikuussa 2024.
Hankkeen toteuttamiseen liittyvät tiedot
Rakennusta koskee asemakaava 6847, joka on vuodelta 1989. Kaavamääräykset ovat Y-13 eli yleisten rakennusten korttelialue. Alueelle saadaan rakentaa tiloja kulttuuri- ja opetustoimintaa sekä julkista hallintoa varten. Ym-7 Tontille rakennettavan uudisrakennuksen julkisivumateriaalien ja julkisivun rakennustaiteellisen käsittelyn tulee sopeutua ympäröiviin rakennuksiin ja korttelikokonaisuuteen. Sj-3, Kaupunkikuvan kannalta tärkeä korttelialue. Rakentamattomat korttelialueen osat on istutettava alueen käytön vaatimalla tavalla ja ottaen huomioon korttelialueen ja sitä ympäröivien alueiden kaupunkikuvallinen merkitys. Rakentamattoman tontinosan rakennusoikeus on 3 100 kerrosneliömetriä. Suurin sallittu kerrosluku on kolme. Saatto- ja pysäköintipaikkojen määrittelyssä noudatetaan Tampereen pysäköintipolitiikkaa ja suunnitteluohjeita. Päiväkodille ja koululle suunnitellaan yhteiset huolto- ja saattopaikat. Nykyiset autopaikat säilytetään tontilla.
Rakennuksesta tehdään terveellinen ja turvallinen noudattaen lakeja, viranomaisohjeita, ympäristöministeriön asetuksia ohjeineen sekä Tampereen kaupungin ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n yhteisiä ohjeita. Rakenteet suunnitellaan mahdollisimman muuntojoustaviksi ja kantavien sekä jäykistävien seinien määrää pyritään minimoimaan rakennuksen sisällä. Rakenneratkaisut ja detaljit pidetään yksinkertaisina ja vikasietoisina. Kaikissa suunnitteluvalinnoissa huomioidaan helposti huollettavat, korjattavat ja päivitettävät rakenteet ja materiaalit sekä elinkaarenaikainen hiilijalanjälki ja elinkaarikustannukset. Kylmien varastojen ja katosten vesikatoille toteutetaan viherkatto. Suunnittelussa rakenneosien käyttöiäksi määritetään; perustukset ja runko 100 vuotta, muut rakennusosat 50 vuotta.
Rakennuksen kosteudenhallinnan toimintamallina käytetään Kuivaketju10 -järjestelmää sekä Tampereen Tilapalvelut Oy:n laatimaa kosteudenhallintaselvitystä. Runkovaiheen jälkeen rakentaminen toteutetaan sääsuojan alla.
Järjestelmissä käytetään toimiviksi ja kestäviksi osoittautuneita energiatehokkaita kokonaisratkaisuja ja laitteita. Rakennuksen LVI-suunnittelun lähtökohtana on käyttökelpoinen, kestävä, energiatehokas ja helppohuoltoinen rakennus. Toteutusratkaisuissa huomioidaan tilojen erilaiset käyttöajat ja -mahdollisuudet sekä järjestelmien helppokäyttöisyys, huollettavuus ja turvallisuus. Mitoituksissa noudatetaan lakeja, viranomaisohjeita sekä asetusten määräyksiä ja mitoitusohjeita.
Rakennusten sähkö-, tieto-, turva- ja valvontajärjestelmien ja niihin kiinteästi liitettyjen laitteiden suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtana on helppokäyttöisyys, huollettavuus, turvallisuus ja elinkaaritalous. Järjestelmät ja laitteet valitaan mahdollisimman energiatehokkaiksi. Rakennuksen kaikkien sähkö-, tieto-, turva- ja valvontajärjestelmien suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevia lakeja, viranomaisohjeita, standardeja sekä rakennuttajan suunnittelu- ja erillisohjeita. Rakennuksien kaikki sähkö- ja telejärjestelmät suunnitellaan ja tehdään standardisarjan SFS 6000 mukaiseksi.
Suunnittelun ja rakentamisen järjestämis-, organisointi ja valvontamenettelyt
Tampereen kaupungin Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmä hallinnoi omistamiaan palvelurakennuksia ja vastaa myös Eteläpuiston päiväkodin ja koulun rakennuttamistehtävistä. Tampereen kaupungin ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n välisen sopimuksen mukaisesti rakennuttamistehtävät siirtyvät hankesuunnitteluvaiheen jälkeen Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmältä Tampereen Tilapalvelut Oy:lle. Hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen Tampereen Tilapalvelut Oy ohjaa toteutusvaiheen suunnittelutyötä ja rakennuttamista. Projektiorganisaatio koostuu nimetyistä tilaajan ja rakennuttajan asiantuntijoista sekä käyttäjän edustajista. Tampereen kaupunki ja Tampereen Tilapalvelut Oy vastaa yhdessä hankkeen ulkoisesta tiedottamisesta.
Rakentaminen toteutetaan kokonaisurakkana. Hanke toteutetaan käyttäen jaettua pääurakkamuotoa, jossa rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii pääurakoitsijana/ päätoteuttajana. Tilaaja tekee lisäksi erillishankintoja, kuten laitehankinnat, atk, kulunvalvonta ja turvatekniikka. Lopullinen erillisurakoiden ja -hankintojen sisältö ja hankintarajat tarkentuvat suunnittelun edetessä.
Irtokalusteiden ja toimintavarustuksen, kuten esim. AV-laitteiden, ns. ensikertainen kalustus toteutetaan käyttäjien omana erillishankintana. Hankinnoissa noudatetaan Tampereen kaupungin ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n hankintarajataulukkoa.
Tarveselvitysvaiheen rakennusinvestoinnin kustannusarvio vuodelta 2020 oli yhteensä 9 475 000 euroa. Hankesuunnitelmaan perustuvissa laskelmissa on kustannusarvio yhteensä 10 049 000 euroa. Vuokrakustannus 765 153 euroa vuodessa muodostuu pääomavuokrasta 602 940 euroa vuodessa, ylläpitovuokrasta 125 121 euroa vuodessa ja tonttivuokrasta 37 092 euroa vuodessa. Vuokra jakaantuu seuraavasti: perusopetus 153 222 euroa vuodessa, varhaiskasvatus 501 017 euroa vuodessa, kulttuuripalvelut 80 248 euroa vuodessa ja Pirkanmaan Voimia Oy 30 665 euroa vuodessa.
Talousarviossa 2021 hankkeelle on esitetty suunnittelumäärärahaa 100 000 euroa vuodelle 2022 ja rakentamisrahaa 5 960 000 euroa vuodelle 2023 yhteensä 6 060 000 euroa. Hanketta esitetään jatkettavaksi toteutussuunnitteluun ja hankkeen määrärahaa tarkistettavaksi urakkalaskennan kautta saatujen todellisten kustannusten mukaiseksi. Lopullinen vuokra määräytyy hankkeen rahoituskustannusten, käyttöönottoajan ylläpitokustannustason, hankkeen toteutuneiden investointikustannusten ja pinta-alan mukaisesti. Lopullinen erillisurakoiden ja -hankintojen sisältö ja hankintarajat tarkentuvat valitun toteutusmuodon mukaisen toteuttajan toimesta tehtävän toteutussuunnittelun ja urakkakilpailutuksen edetessä. Käyttäjän irtokaluste- ja varusteluhankintojen suunnittelu täsmentyy toteutussuunnittelun rinnalla laadittavan irtokalustesuunnitelman myötä.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Eteläpuiston päiväkodin ja koulun hankesuunnitelma hyväksytään jatkosuunnittelun pohjaksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.