§ 18 Kauppahallin korttelin opastus sekä sisäänkäyntien ja kulkureittien ilme

Lataa  Kuuntele 

TRE:2170/02.07.01/2019

Päätöspäivämäärä

26.3.2019

Päätöksen tekijä

Hankejohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Hankekehityspäällikkö Minna Seppänen, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hankejohtaja Tero Tenhunen, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Työn taustalla ovat apulaispormestari Heinämäen kaksi  työryhmää, jotka koskevat raitiotien haittojen ehkäisemistä ja Kauppahallin toimintaedellytysten parantamista. Osana Keskustorin kehittämistä ja sen nopeita toimenpiteitä  tässä työssä suunnitellaan Kauppahallin näkyvyyden parantaminen Keskustorille, Kauppahallin korttelin sisäisten jalankulkureittien opastuksen ja houkuttelevuuden parantaminen. Kauppahallia koskevia opastuksen ja näkyvyyden parannuksia toteutetaan jo vuonna 2019. Kaupungin puolesta hankkeessa ovat mukana kiinteistötoimi, Viiden tähden keskustan kehitysohjelma, Raitiotien kehitysohjelma sekä kolmikantasopimukseen perustuen kumppanina Tampere Tunnetuksi ry yrityskumppaneineen. Tehtävien toimenpiteiden graafinen ilme kytketään Tampere.Finland -konseptiin, jolloin luodaan pohja Kauppahallin markkinoinnille kansainvälisesti kiinnostavana matkailun kärkikohteena.  Kortteliopastuksen periaatteita on mahdollista soveltaa myöhemmin muissakin keskustan liikekortteleissa yhteistyössä Tampere Tunnetuksi ry:n kanssa.

WSP Finland Oy on pyynnöstä 5.3.2019 tarjoutunut Yleisten alueiden tie-, katu- ja aluetekniikan suunnittelupalvelut 2017- 2019 puitesopimukseen (TRE:9237/02.07.01/2016) perustuen tuottamaan Kauppahallin korttelin opastuksen sekä sisäänkäyntien ja kulkureittien uudistetun ilmeen aikapalkkiolla kattohintaan 23 350,00 euroa + alv. Tarjous on hyväksyttävissä. Suunnittelukustannukset laskutetaan toteutuneiden työtuntien mukaisesti. Työohjelmassa kuvatun sisällön muutoksista sovitaan tarvittaessa työn aikana.

Päätös

WSP Finland Oy:ltä tilataan Tampereen kauppahallin Keskustorin puoleisen sisäänkäynnin kehittämisen ensimmäinen vaihe aikapalkkiolla henkilöryhmittäin kattohintaan 7.200, 00 euroa + alv. Kattohintaa ei saa ylittää ilman tilaajan kanssa tehtyä kirjallista sopimusta. Valtuutan hankekehityspäällikkö Minna Seppäsen tilaamaan ko työn. Kustannukset maksetaan Keskustahankkeen määrärahoista kustannuspaikalta K1540_ 01799311 Keskustori erillisen laskutusohjeen mukaisesti. Tämä hankintapäätös sitoo Tampereen kaupunkia vasta kun työ on tilattu.

Allekirjoitus

Hankejohtaja Tero Tenhunen

Organisaatiotieto

Tampere