Päätöksen perustelut
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun virkasuhteisen päätoimisen tuntiopettajan (elintarvikeala) tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 22.4- 6.5.2025 (hakuavain TRE-01-371-25).
Ilmoituskanavat olivat tyomarkkinatori.fi, Tampere.fi, Kuntarekry ja Duunitori.
Tehtävään kuuluu pääasiallisesti leipurikondiittoriopiskelijoiden ammatillisten aineiden opetus ja näyttötilaisuuksien suunnittelu, ohjaus ja arviointi. Opettaja toimii omaopettajana opiskelijaryhmälle ja huolehtii osaltaan omaopettajalle kuuluvista tehtävistä. Tehtävään kuuluu myös oppilaitoksen työ- ja kilpailutoimintaan osallistuvien opiskelijoiden opetus ja ohjaaminen.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 § 13 mukaan. Kelpoiseksi katsotaan myös tehtävään soveltuva erikoisammattitutkinto laajalla elintarvikealan (leipomo ja/tai konditoria) 5 vuoden työkokemuksella vahvistettuna.
Tehtävässä edellytetään vahvaa leipomo- ja konditoria-alan työprosessien työkokemusta ja tuntemusta, ajan tasalla olevaa ammatillisen koulutuksen tuntemusta, näyttöä opettajana toimimisesta nuorten ja aikuisten sekä maahanmuuttajataustaisten kanssa. Lisäksi vähintään B-ajokorttia ja hygieniapassia.
Eduksi katsotaan vahva leipomo- ja konditoria-alan yritystoiminnan tuntemus, alan yritys- ja sidosryhmäyhteistyö, innostus alan vetovoimaisuuden, työ- ja kilpailutoiminnan kehittämiseen sekä oman auton käyttömahdollisuus työtehtävissä.
Tehtävän menestyksellisessä hoitamisessa tarvitaan hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä halukkuutta kehittää työssä myös tiimin toimintaa.
Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikostaustaote. Lisäksi virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003 7 §) perusteella hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.
Tehtävää haki hakuaikana kahdeksan (8) hakijaa, joista neljä (4) täytti kaikki vaaditut kelpoisuusehdot.
Koulutuspäällikkö ja tiimivastaava haastattelivat kolme (3) hakijaa 9.5.2025.
Koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa saadun vaikutelman perusteella tehtävään valitaan restonomi AMK Tiia Bister
Tiedot palvelussuhteen alkaessa:
- Toimintayksikkö: Teknologian ja liikenteen osaamisala, elintarvikeala
- SAP-organisaationumero: 134561
- Vakanssinumero: 41073189
- Virkanimike: Tuntiopettaja
- Asema: Muu
- Esihenkilöasema: Ei
- Esihenkilö: Koulutuspäällikkö Janne Pietiläinen
- Virkaehtosopimus: OVTES osio C
- Hinnoittelu: 411 070 02
- Työaikamuoto: Vuosityöaika
- Säännöllinen työaika: Kokoaikaisen opettajan vuosityöaika on 1500 tuntia vuodessa eli keskimäärin 37,5 tuntia viikossa. Päätoimisen opettajan työaika on 800 - 1500 tuntia vuodessa
Virkasuhteessa noudatetaan edellä mainittua kunnallista virkaehtosopimusta. Muun muassa säännöllinen työaika, vapaajaksot ja irtisanomisaika määräytyvät sovellettavan virkaehtosopimuksen mukaan. Henkilö on velvollinen kuulumaan jäsenenä Tampereen kaupunkikonsernin vakuutuskassaan niin kuin sen säännöissä erikseen määrätään.
Viranhaltija on määrättäessä velvollinen työskentelemään myös muissa työnantajan organisaatioon kuuluvissa toimipaikoissa. Viranhoitopaikka voi muuttua virkasuhteen aikana ja siitä määrääminen kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin.
Palkka maksetaan kerran kuukaudessa. Virkasuhteen päättyessä palkka ja muut suoritukset maksetaan normaaleina palkanmaksupäivinä kuitenkin virkasuhteen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Verkkopalkkalaskelma on Tampereen kaupungin ensisijainen palkkalaskelman toimitustapa.
Palvelussuhteen alkaessa eläkevakuutusyhtiö on Keva, ja ammattitauti- ja työtapaturmavakuutukset ovat Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvassa. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan erikseen.
Valittu on merkitty henkilöstöhallinnon henkilörekisteriin. Rekisteriä koskeva tietosuojaseloste sekä tiedote rekisteröidyn oikeuksista ovat nähtävissä Tampereen kaupungin internet-sivuilla.
Johtajan, ammatillinen koulutus päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 30.04.2025 § 25 Elinvoiman palvelualueen toimintasääntö. (Toimintasäännön liite: Ammatillinen koulutus - henkilöstöasiat 1.5.2025 alkaen.)
Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2 luku 4 § (Julkinen hakumenettely), 7 § (Terveydentilaa koskeva selvitys).
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 3 § (Työnantajan velvollisuus pyytää rikostaustaote nähtäväksi).