Päätöksen perustelut
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun virkasuhteisen päätoimisen tuntiopettajan (sähkö- ja automaatioala) tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 12.11. - 26.11.2025 (hakuavain TRE-01-934-25).
Ilmoituskanavat olivat tyomarkkinatori.fi, tampere.fi, kuntarekry.fi, duunitori.fi, LinkedIn ja Facebook.
Tuntiopettajan tehtäviin kuuluu ammatillisten aineiden opetus sekä lähi- että verkko-opetuksena, opintojen suunnittelu yhdessä opiskelijoiden ja sidosryhmien kanssa, työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaus sekä näyttöjen suunnittelu, ohjaus ja arviointi. Työhön sisältyy myös yhteydenpitoa
pirkanmaalaisiin alan yrityksiin.
Tehtävässä tarvitaan vankkaa sähköasennusalan työkokemusta ja osaamista joko kiinteistöjen sähköasennuksista, teollisuuden sähköasennuksista tai rakennusautomaatio- ja turvajärjestelmien asennuksesta. Tehtävässä onnistumiseen tarvitaan myös hyviä vuorovaikutustaitoja.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 13 §:n ja sähköturvallisuuslaissa (1135/2016 73 §) sähköalan ammattihenkilöstä säädetyn mukaisesti. Lisäksi kelpoisuusvaatimuksena on voimassa oleva B-luokan ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus työtehtäviin.
Eduksi katsotaan yrittäjäkokemus sähköurakoinnista ja hyvät tietotekniset taidot.
Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikostaustaote ja työterveyshuollon lausunto terveydentilasta.
Tehtävää haki hakuaikana yksitoista (11) hakijaa, joista neljä (4) täytti asetetut kelpoisuusehdot.
Haastatteluun kutsuttiin neljä (4) hakijaa, joista yksi (1) hakija peruutti hakemuksensa.
Koulutuspäällikkö ja tiimivastaavat haastattelivat kolme (3) hakijaa 2.12.2025 ja 8.12.2025.
Koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa saadun vaikutelman perusteella tehtävään valitaan Diplomi-insinööri Katja Neilikka
Tiedot palvelussuhteen alkaessa:
Toimintayksikkö: Rakennettu ympäristö ja kiinteistöala, sähkö- ja automaatioala
SAP-organisaationumero: 101676
Vakanssinumero: 50048794
Virkanimike: Tuntiopettaja
Asema: Muu
Esihenkilöasema: Ei
Esihenkilö: Koulutuspäällikkö Vesa Helminen
Virkaehtosopimus: OVTES osio C
Hinnoittelu: Hinnoittelutunnus 41107001
Työaikamuoto: Vuosityöaika
Säännöllinen työaika: Kokoaikaisen opettajan vuosityöaika on 1500 tuntia vuodessa eli keskimäärin 37,5 tuntia viikossa. Päätoimisen opettajan työaika on 800 - 1500 tuntia vuodessa.
Palkkakustannukset: Kustannuspaikka 134711
Virkasuhteessa noudatetaan edellä mainittua kunnallista virkaehtosopimusta. Muun muassa säännöllinen työaika, vapaajaksot ja irtisanomisaika määräytyvät sovellettavan virkaehtosopimuksen mukaan.
Henkilö on velvollinen kuulumaan jäsenenä Tampereen kaupunkikonsernin vakuutuskassaan niin kuin sen säännöissä erikseen määrätään.
Viranhaltija on määrättäessä velvollinen työskentelemään myös muissa työnantajan organisaatioon kuuluvissa toimipaikoissa. Viranhoitopaikka voi muuttua virkasuhteen aikana ja siitä määrääminen kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin.
Palkka maksetaan kerran kuukaudessa. Virkasuhteen päättyessä palkka ja muut suoritukset maksetaan normaaleina palkanmaksupäivinä kuitenkin virkasuhteen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Verkkopalkkalaskelma on Tampereen kaupungin ensisijainen palkkalaskelman toimitustapa.
Palvelussuhteen alkaessa eläkevakuutusyhtiö on Keva, ja ammattitauti- ja työtapaturmavakuutukset ovat Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvassa. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan erikseen.
Valittu on merkitty henkilöstöhallinnon henkilörekisteriin. Rekisteriä koskeva tietosuojaseloste sekä tiedote rekisteröidyn oikeuksista ovat nähtävissä Tampereen kaupungin internet-sivuilla.
Johtajan, ammatillinen koulutus päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 28.8.2025 § 38 Elinvoiman palvelualueen toimintasääntö. (Toimintasäännön liite: Ammatillinen koulutus - henkilöstöhallinnon delegoinnit 26.8.2025 alkaen.)
Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2 luku 4 § (Julkinen hakumenettely), 7 § (Terveydentilaa koskeva selvitys) ja 8 § (Koeaika).
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 3 § (Työnantajan velvollisuus pyytää rikostaustaote nähtäväksi).