Päätöksen perustelut
Tampereen kaupungin konsernihallinnon kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän strategisen elinkeinopolitiikan yksikkö toteuttaa yhdessä Business Tampereen kanssa Innovaatioiden Tampere – Alusta kasvulle -hanketta. Hanke on suunniteltu nostamaan Tampere kansainväliselle kartalle innovaatiokeskittymänä ja edelläkävijänä kestävässä älykaupunkikehityksessä. Tavoitteena on profiloitua maailmanluokan kokeilu-, pilotointi- ja demonstraatioympäristöjen tarjoajana, houkutella seudulle kansallisia ja kansainvälisiä toimijoita sekä luoda innovatiiviset puitteet elinkeinoelämälle. Hankkeen päätoteuttajana toimii Tampereen kaupunki ja osatoteuttajana Business Tampere. Euroopan unioni rahoittaa hanketta 60-prosenttisesti.
Hankinnan kohteena on testialustojen nykytilan kuvaus. Selvityksen on katettava käytössä olevat fyysiset ja virtuaaliset testialustat, niiden käyttö, tarjoamat palvelut sekä kypsyystason arviointi. Selvityksen perusteella toimittaja laatii tilaajalle suositukset ja toimenpidesuunnitelma testialustojen hyödyntämisen tehostamiseksi ja kehittämiseksi. Tavoitteena on saada kokonaiskuva testialustojen nykytilasta, tunnistaa kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet sekä esittää konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla testialustojen käyttöä voidaan kehittää ja integroida paremmin tilaajaorganisaation toimintaan.
Strategisen elinkeinopolitiikan yksikkö pyysi tarjouksia testialustojen nykytilan kuvauksen hankintaan. Tarjouspyyntö toimitettiin sähköpostitse seitsemälle tarjoajalle 9.9.2025. Tarjoajien tuli esittää mahdolliset tarjoukseen liittyvät kysymykset sähköpostitse osoitteeseen riku.maki@tampere.fi viimeistään 12.9.2025 klo 12.00 mennessä. Tilaaja toimitti kaikille tarjoajille samansisältöiset vastaukset sähköpostilla 15.9.2025.
Tarjouksen jättivät määräaikaan 23.9.2025 klo 12.00 mennessä FCG Finnish Consulting Group Oy (Y-tunnus 1940671-3), Futurice Oy (Y-tunnus 1623507-4) ja Ramboll Finland Oy (Y-tunnus 0101197-5).
Kaikki tarjouskilpailuun osallistuneet tarjoukset vastasivat tarjouspyynnön vaatimuksia.
Valituksi tullut tarjoaja täytti tarjouspyynnössä tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset.
Valintaperusteena on kokonaistaloudellisesti paras laatu-hintasuhde seuraavassa tärkeysjärjestyksessä: 1. laatu, 2. hinta.
Tarjoukset arvioitiin seuraavilla arviointikriteereillä:
- Toteutussuunnitelman sisällöllinen laatu ja työn toteuttamisen suunnitelmallisuus (0–5 pistettä).
- Työn toteuttamiseen osallistuvien henkilöiden aihealueen osaaminen ja työkokemus sekä referenssit vastaavista toimeksiannoista (0–5 pistettä).
- Vertailuhinta (0–5 pistettä) Tarjouksesta saatava enimmäispistemäärä oli yhteensä 15 pistettä. Eniten yhteispisteitä saanut tarjous valitaan toimeksiannon toteuttajaksi. Vertailutaulukko on kuvattu tarkemmin liitteessä 1.
Edellä mainitun perusteella ja tilaajan tekemän arvion mukaan testialustojen nykytilan kuvauksen hankinta tehdään FCG Finnish Consulting Group Oy:ltä (Y-tunnus 1940671-3).
Strategisen elinkeinopolitiikan yksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.
Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi vasta päätöksenteon jälkeen ja asiakirjat ovat liikesalaisuuksia lukuun ottamatta julkisia sopimuksen tekemisen jälkeen sekä asianosaisjulkisia hankintapäätöksen jälkeen (laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999). Asiakirjoja säilytetään Tampereen kaupungin sähköisessä arkistossa.
Hankinnan valmistelijana toimi projektipäällikkö Riku Mäki.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii innovaatiojohtaja, jota vakanssia hoitaa tällä hetkellä Irene Vekkeli. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Hankinnan arvonlisäveroton arvo on yhteensä enintään 27 550 euroa. Hankinnan kustannukset maksetaan Innovaatioiden Tampere – Alusta kasvulle -hankkeen kustannuspaikalta 113542.
Konsernihallinnon toimintasäännön delegointiliitteen (konsernijohtajan päätös 1.9.2025 § 157) mukaisesti ryhmän johtaja päättää johtamansa toiminnan osalta tavaroiden ja palvelujen hankinnoista enintään 60 000 euroon asti sekä sopimusten hyväksymisestä vuosisuunnitelman rajoissa.