Päätöksen perustelut
Hankinnan kohteena on Tampereen alueella toteutettava taide ja kulttuuritoiminta syksyllä 2026, jota toteutetaan Tampereella sijaitsevilla kuntouttavilla päiväkeskuksilla, kohtaamispaikoissa ja seniorikerhoissa ajalla 17.08.–31.12.2026.
Hankinta toteutetaan ikäihmisten kulttuuritoimintaan kulttuuri- ja liikuntarahastosta osoitetusta määrärahasta. Ikäihmisten kulttuuritoimintaa koordinoi kaupunkikulttuuriyksikkö.
Hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 § 3 mom. liitteen E 2-kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta. Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 47 000 euroa vuodelle 2026.
Hankinnan valmistelijana toimii ikäihmisten kulttuuritoiminnan koordinaattorin vakanssin hoitaja, Andrea Frondelius. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin vakanssinhaltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Hankintamenettelynä käytettiin Tampereen kaupungin hankintaohjeen mukaista avointa menettelyä. Hankintailmoitus julkaistiin Kulttuuripankissa ja Tampereen kaupungin nettisivulla. Haku oli avoinna 22.4-8.5.2026 klo 15 asti. Määräaikaan 8.5.2025 mennessä jätetiin seuraavat 70 tarjousta:
1. Ninan musiikkituokio, Rajanix Oy, Y-tunnus: 2100843-1
2. Tytti Koivusen laulu-pianomusiikki, Tytti Koivunen Tmi, Y-tunnus: 2606461-9
3. Muistoja talteen sanataiteen avulla sanataidetyöpaja, Satu Lepistö, Mediapalvelu Kirjava Y-tunnus: 3606583-4
4. Jari Sirniö, MMJ-Productions, Y-tunnus: 1809935-2
5. Lokki teatteriesitys, Suomen Kiertueteatteri, Y-tunnus: 2890386-9
6. Duo Primadonnat -esitys, Duo Primadonnat, Y-tunnus: 3266175-1
7. Musiikkimatkalla konsertti, Janne ja Laura Laurila, Y-tunnus: 2566648-2
8. Päivän Lehti & Tanssi tanssiesitys, Wonder Why ry, Y-tunnus: 3606843-7
9. Sari ja Antti Saarisen duon konsertti, Musiikkipalvelu Saarinen, Y-tunnus: 1556913-6
10. Rakastettuja ikivihreitä ja iskelmiä - duo Kaikuluotain, Kaikuluotain, Y-tunnus: 2470286-7
11. Aina onnelliset -musiikkikomedia, Teatteri Stemma Y-tunnus: 3475519-6
12. Pasi Repo Eino Leino sanoin ja sävelin, Tosikiva Oy, Y-tunnus: 3475519-6
13. We are the Champions sirkusteatteriesitys, Simon Circus, Y-tunnus: 3356265-9
14. Sirkukseen sirkusteatteriesitys, Simon Circus, Y-tunnus: 3356265-9
15. Harmonikkamusiikin helmiä -konsertti, Tmi Henna Leppänen, Y-tunnus: 2452879-0
16. Ellin elokuvahetki, Taiteen edistämisen yhdistys Myrskynsilmä ry / Myrskyryhmä Y-tunnus: 2082304-7
17. Muistojen musiikkituokio, Johanna Debreczeni, Y-tunnus: 1930260-7
18. Joku jonka tunsin tanssiteos ja tanssityöpaja, Pirkanmaan Tanssin Keskus, Y-tunnus: 0871220-5
19. Kietoutuneita - luova työpaja toivosta, ACCAC Finland / Esteetön taide ja kulttuuri ry, Y-tunnus: 2471892-2
20. Hetki Koreasti – osallistava työpaja ikäihmisille, ACCAC Finland / esteetön taide ja kulttuuri ry,Y-tunnus: 2471892-2
21. Taikuri Markon esitys, Sirkus Kumiankka Oy, Y-tunnus: 2289053-4
22. Kansanlaulujen ja muun klassikkomusiikin improvisoivaa soittoa, Improvisaatiopianisti Jussi Vaarala
23. Klassikkomusiikin pianoimprovisointi, Improvisaatiopianisti Jussi Vaarala
24. VoxKS duon konsertti, VoxKS duo
25. Luonto liikkeessä -taidetanssityöpaja ikäihmisille, Pirkanmaan Tanssin Keskus; Y-tunnus: 0871220-5
26. Kulttuuripaku, Teatteri Siperia, Y-tunnus: 2087323-9
27. Taidetuokiot ikäihmisille, Assi Piironen, Osuuskunta Kuihyvin, Y-tunnus: 2927730-2
28. Tanssi-liike -työpaja, Taiteen edistämisen yhdistys Myrskynsilmä ry / Myrskyryhmä; Y-tunnus: 2082304-7
29. Anne-Mari Kivimäki & Silja Palomäki Duo, Folk Extreme, Y-tunnus: 3137452-3
30. Duo Songbirdsin konsertti, Muusikko Anna Katariina, Y-tunnus: 2553841-3
31. Duo Väreet – konsertti, Muusikko Anna Katariina, Y-tunnus: 2553841-3
32. Anna Katariina ja Aleksi Laukkonen duon konsertti, Muusikko Anna Katariina, Y-tunnus: 2553841-3
33. Laulaja-pianisti Anna Katariinan konsertti, Muusikko Anna Katariina, Y-tunnus: 2553841-3
34. Sanaton musiikkityöpaja, Kulttuuriosuuskunta Uulu Y-tunnus: 1859786-1
35. Musiikki, me ja maailma, Kulttuuriosuuskunta Uulu Y-tunnus: 1859786-1
36. Rantakoivusta Syyspihlajaan yhteislaulukonsertti, Famoso oy - Y-tunnus: 0949506-2
37. Herban ja Maaren kausiohjelmisto, TsotTsotKomedia
38. Liiolii!-musiikkipaja, Kulttuurikaista oy, Y-tunnus: 1331467-8
39. Luonto soi! -konsertti, Jarmo Skön & Silja Kuoppala DUO; Tampereen taidekasvatus ry, Y-tunnus: 2252350-7
40. Runopyykki -konsertti, Jarmo Skön & Silja Kuoppala DUO; Tampereen taidekasvatus ry, Y-tunnus: 2252350-7
41. Ikäsirkus, Tampereen taidekasvatus ry, Y-tunnus: 2252350-7
42. Teatterityöpaja, Tampereen taidekasvatus ry/Mirka Weimer; Y-tunnus: 2252350-7
43. Luova tanssi, Tampereen taidekasvatus ry/Mirka Weimer; Y-tunnus: 2252350-7
44. Yhteisölliset taidepajat, Sarastava valo
45. Musiikkihetki, Terhi-Tuulia Keränen, Y-tunnus: 3416737-8
46. Musiikillinen kirtoajelu Tampereella, Famoso oy, Y-tunnus: 0949506-2
47. Tuolitanssi ilon tuoja ja Ahaa- aivotreeni, Tiina Tervo;
48. Sirkustyöpaja, Kulttuuriosuuskunta Uulu Y-tunnus: 1859786-1
49. Nostalgisia sävelmiä kitaralla! / Tu, lähretään lähiömatkalle! / Trio Nautilus, Riku Poramo. Stagent oy, 2832542-1
50. TIcASin palvelut ikäihmisille, Kulttuuriosuuskunta TIcAS; Y-tunnus: 3377373-9
51. Aikamatka -sävelten siivin, laulaen ja laulatten, Terhi Ylikoski
52. Musiikkia 20-50-luvuilta, Three Decades, Y-tunnus: 1707667-7
53. Eri maiden kansantanssit, Maailmantanssit ry, Y-tunnus: 2411256-8
54. Kiidon monitaiteelliset työpajat, Kulttuuriosuuskunta Kiito; Y-tunnus: 2396263-2
55. Aikansa kutakin -musiikillinen pakinaesitys, Tukkateatteri Y-tunnus: 1567180-0
56. Bestikset -musiikkillenen teatteriesitys, Tukkateatteriyhdistys ry; 1567180-0
57. "Terveisiä elämästä" - esittävää taidetta ja luovaa toimintaa ikäihmisille, Pysähtymisen paikka Y-tunnus: 3377656-9
58. Eväsretki - tarinoita paikallisista herkuista, Tarinain Laurenzia; Y-tunnus: 3355809-4
59. Vanhan ajan joulu, Tarinain Laurenzia; Y-tunnus: 3355809-4
60. Kiukaan kutsu - Tarinoita ja muistoja saunasta, Taiteilijat Mari Martikainen ja Seppo Alanissi;
61. Sanasillat-taidehetki, Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry; Y-tunnus: 2031456-8
62. Lauluyhtye-esitys, Lauluyhtye Dominutz / Laulumusiikkiyhdistys Do-Mi-Nutz ry; Y-tunnus: 2172988-8
63. Maria Jotuni: suhteita, Arja Tiainen: kirjeitä. Anneli Kanto: pala palalta OMIA, Hemmateatteri;
64. Huilujukeboksi, Lotta Maija Karppi; Y-tunnus: 3087576-4
65. Seniorigraffitia!, Katutaidetoimisto Ry; Y-tunnus: 3515711-2
66. Sointuvirtaa, Sointuvirta
67. Musiikkiesitys ikäihmisille, Rafael Järvinen
68. Käsillä tehden, lämmöllä kohdaten työpajat, Taito Pirkanmaa ry Y-tunnus: 0205939-2
69. Meidän Duo: Levyraati viululla ja sellolla, Meidän Duo (Maria Turunen, viulu ja Eero Vahtola, sello);
70. Tässä mä oon tai Santeri Sammakon seikkailut, Tanssiteatteri MD; Y-tunnus: 0722372-5
Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistaminen
Ikäihmisten kulttuuritoiminta on osa kaupungin kulttuurihyvinvointipalveluita. Valitut toiminnat vastasivat vähintään kahteen seuraavista kulttuurihyvinvoinnin tavoitteista:
- kulttuuristen oikeuksien toteutuminen,
- toimintakyvyn ylläpitäminen tai vahvistaminen
- arjen aktiivisuuden ylläpitäminen tai lisääminen
- osallisuuden kokemuksen ja osallisuuden vahvistaminen
- kuulumisen, yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden tunteen vahvistaminen
Lisäksi valinnoissa painotettiin taide- ja kulttuurisisällön korkeaa laatua, toiminnan soveltuvuutta erilaisiin tiloihin sekä toimijan valmiuksia koordinoida ja toteuttaa palvelunsa erilaisissa toimintaympäristöissä ja tekijöiden kohderyhmätuntemusta. Kulttuuritarjottimen kokoamisessa työryhmä on myös hakenut vaihtelua toiminnan sisältöihin ja kuullut vastaanottavien tahojen toiveita.
Toiminnan aika ja toiminnan luonne tarjouspyynnössä
Tarjouspyynnössä haun taiteenlajia ei ollut rajattu. Tarjottava kulttuuritoiminta voi olla esittävää taidetta (tanssi, musiikki, teatteri, sirkus, sanataide) tai osallistavaa taidetoimintaa (työpajat, soveltava ja kuntouttava taidetoiminta). Toiminnan kesto voi olla 45 minuuttia.
Tampereen kaupunki kokoaa hyväksytyistä tarjouksista Kulttuuritarjottimen, josta Tampereella olevat kuntouttavat päiväkeskusryhmät ja ikäihmisten kohtaamispaikat valitsevat esityksiä tai toimintaa veloituksetta ohjelmaansa.
Toimintaa vastaanottavat tahot tekevät varaukset suoraan kulttuuritoimintaa tarjoavan tahon yhteyshenkilölle, joten koordinaatio ja raportointi Tampereen kaupungille pitää sisältyä tarjouksen hintaan. Vastaanottava taho ja kulttuuripalvelun tarjoaja sopivat tarkemmasta esiintymispäivämäärästä ja kellonajasta keskenään ja esiintyjä ilmoittaa kaupungin yhteyshenkilölle etukäteen sovitut ajankohdat. Mikäli sovittuihin päivämääriin tulee muutoksia, niistä on ilmoitettava sähköpostitse tilaajalle.