§ 44 Ruoka-avun järjestäminen yhteistyönä Pirkanmaalla -projekti

Lataa  Kuuntele 

TRE:4121/00.01.06/2023

Päätöspäivämäärä

8.5.2024

Päätöksen tekijä

Johtaja, sivistyspalvelujen palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Ohjelmapäällikkö Mika Vuori, 040 806 3132, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Pirjo-Liisa Länkinen, 040 801 6082, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin hallinnoimassa ja 7 osatoteuttajan hankkeessa jaetaan hävikkiruokaa sitä tarvitseville Pirkanmaan hyvinvointialueen alueella. Pirkanmaan hyvinvointialue toimii mukana yhteistyökumppanina ja osallistuu hankkeeseen etsivän sosiaalityön, yhteisösosiaalityön ja rakenteellisen sosiaalityön menetelmillä.

Hankkeen päätuotoksena on, että hävikkiruoka on toimitettu ruuan tarvitsijoille sovitulla tavalla. Tähän tarvitaan toimintaan sitoutuneita toteuttajia, seurantaa asiakas- ja ruokamääristä, jakopaikoista ja -ajoista sekä viestintää edellä mainituista. Ruuan jakelijoille annetaan avustusta asiakas- ja ruokamäärän perusteella. Pidemmän aikavälin tavoitteena on kehittää pysyviä toimintamalleja ja yhteistyötä kaupungin, hyvinvointialueen, Ruokapankin toiminnan sekä yksittäisten toimijoiden toiminnan varmistamiseksi. Hankkeessa toiminnan koordinaatiosta vastaa osatoteuttajista ViaDia Pirkanmaa ry.

Tampereen kaupungin hallintosäännön 37 §:n mukaan projektin toteutuspäätös kuuluu Sivistyspalvelujen palvelualueen johtajan tehtäviin.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 184 020 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 184 020 € ja Tampereen kaupungin osuus on 0 €.

Projektia rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö (184 020 €, VN/25648/2023 15.12.2023).

Rahoitus on käytettävissä 31.12.2024 saakka syntyneisiin kustannuksiin. Avustus on käytettävissä myös päätöksen ehdoissa tarkemmin määriteltyihin hankkeen raportointiin liittyviin kustannuksiin aikavälillä 1.1.2025—30.4.2025.

Projektin operatiivinen omistaja on ohjelmapäällikkö Mika Vuori ja projektia hallinnoi Tampereen kaupunki. Osatoteuttajia ovat Lähimmäisenrakkaus ry, Nauha ry, Nokian helluntaiseurakunta ry, Sinun seurakuntayhdistys ry, Suomen Punainen Risti Tampereen Osasto, ViaDia Pirkanmaa ry ja Vilppulan Nuoli ry.

Projektipäällikkönä toimii Mika Vuori.

Taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Heidi Karppi.

Projektipäällikön esihenkilönä toimii hänen vakituinen esihenkilönsä ja taloushallinnon yhteyshenkilön esihenkilönä hänen vakituinen esihenkilönsä.

Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti.

Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu erikoissuunnittelijalle.

Projektiin liittyvien laskujen hyväksyntä kuuluu operatiiviselle omistajalle (Konsernijohtajan päätös 14.12.2023 § 210).

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta.

Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen sivistyspalvelujen salkun johtoryhmässä 21.2.2024.

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta.

Päätös

Ruoka-avun järjestäminen yhteistyönä Pirkanmaalla -projekti toteutetaan ajalla 1.1.2024–31.1.2025 Tampereen sivistyspalvelujen palvelualueella.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 184 020 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 184 020 € ja Tampereen kaupungin osuus on 0 €.

Projektia rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö (184 020 € VN/25648/2023).

Rahoitus on käytettävissä 31.12.2024 saakka syntyneisiin kustannuksiin. Avustus on käytettävissä myös päätöksen ehdoissa tarkemmin määriteltyihin hankkeen raportointiin liittyviin kustannuksiin aikavälillä 1.1.2025—30.4.2025.

Projektin operatiivinen omistaja on ohjelmapäällikkö Mika Vuori.

Projektipäälliköksi nimetään Mika Vuori.

Erillistä projektiryhmää ei nimetä, vaan ohjausryhmä toimii myös projektin projektiryhmänä.

Projektin ohjausryhmän jäseniksi nimetään ohjelmapäällikkö Mika Vuori (puheenjohtaja) ja erikoissuunnittelija Esko-Pekka Järvinen sekä kutsutaan:

Jenni Passoja, Kirkkopalvelut ry, Ruoka-apu.fi

Pekka Laihia, ViaDia Pirkanmaa ry

Marjo Majlund, Suomen Punainen Risti Tampereen osasto

Harri Mikkonen, Vilppulan Nuoli ry

Hanni Nurmi, Nauha ry

Tero Salo, Sinun seurakuntayhdistys ry

Jalmari Svart, Lähimmäisenrakkaus ry

Tarmo Valkama, Nokian helluntaiseurakunta ry

Elina Lähteenmäki, Pirkanmaan hyvinvointialue, Osallisuutta ja työllistymistä tukevat palvelut

Marja Palkonen, Tampereen ev.lut. seurakunta, Ruokapankki.

Projektin kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 137052 ja projektin SAP-tunnus on H1370_24_01.

Allekirjoitus

Johtaja Lauri Savisaari 

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.