§ 96 Seudullista oppimateriaaliyhteistyötä koskevan sopimuksen hyväksyminen

TRE:4243/00.01.07/2026

Päätöspäivämäärä

27.8.2026

Päätöksen tekijä

Johtaja, sivistyspalvelujen palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Palvelupäällikkö Katariina Ratia,​​ puh. 044 431 4213,​​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johtaja Lauri Savisaari,​​ puh. 040 801 6081,​​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupunkiseudun kasvatus- ja opetusalan kehittämispalvelu Osake käynnisti seudullisen oppimateriaalituotannon vuonna 2018. Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat sitoutuneet oppimateriaalituotantoon 31.12.2026 saakka. 

Oppimateriaalia ovat tuottaneet seudun kuntien omat opettajat. Materiaalin tuotanto on edennyt suunnitelman mukaisesti, ja tähän mennessä on saatu tuotetuiksi 0.-6. vuosiluokkien ympäristöopin ja 7.-9. vuosiluokkien terveystiedon oppimateriaalit. Vuonna 2025 hankkeessa toteutettiin laajoja kehittämistoimia, joilla vahvistettiin opettajan työn tukea, selkokielisyyttä sekä sisällöntuotantoa ja sisällön ohjausta. Tuotettu materiaali on suunniteltu yhteensopivaksi Tampereen kaupunkiseudun kuntien yhteiseen perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Materiaalit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Oppimateriaaliyhteistyötä jatketaan uudella sopimuksella määräaikaisena 31.12.2028 saakka. Sopimuksen ja rahoituksen jatkamisella turvataan oppimateriaalien ylläpito-, päivitys- ja kehittämistyö. Tavoitteena on varmistaa, että seudullisesti tuotetut digitaaliset oppimateriaalit säilyvät ajantasaisina, pedagogisesti laadukkaina ja teknisesti toimivina sekä tukevat opetuksen kehittämistä. Tavoitteena on myös kasvattaa materiaalien käyttöastetta, vähentää tarvetta ulkopuolisten oppimateriaalien hankintaan ja siten kasvattaa kustannustehokkuutta.

Oppimateriaaliyhteistyön budjetti kattaa materiaalien suunnittelun, tuotannon, ylläpidon, päivittämisen ja kehittämisen sekä yhteistyöhön liittyvän viestinnän, hallinnoinnin ja koordinoinnin. Kokonaiskustannukset muodostuvat pääasiassa projektipäälliköiden työpanoksesta, materiaalin tuottamiseen osallistuvan Tampereen kaupunkiseudun henkilöstön sijaiskustannuksista sekä mahdollisista teknisistä asiantuntijapalveluista. Oppilaskohtainen kustannus on noin 2 €/ oppilas/ vuosi.

Kustannusten jakoperusteena käytettäviä oppilasmääriä käytetään koko sopimuskauden ajan Tilastokeskuksen 20.9.2025 vahvistettuja oppilasmääriä. Kustannukset taulukossa alla:

Kunta Oppilaat %-osuus 2026 2027 2028
Kangasala 4112 9,97 %  3741 € 7481 € 7481 €
Lempäälä 3526 8,55 % 3207 € 6415 € 6415 €
Nokia 4314 10,46 % 3924 € 7849 € 7849 €
Orivesi 864 2,10 % 786 € 1572 € 1572 €
Pirkkala 2770 6,72 % 2520 € 5040 € 5040 €
Tampere 20438 49,58 % 18592 € 37183 € 37183 €
Vesilahti 630 1,53 % 573 € 1146 € 1146 €
Ylöjärvi 4570 11,09 % 4157€ 8314€ 8314 €
YHT. 41224 100,00 % 37500 € 75000 € 75000 €


Seudullinen oppimateriaalisuunnitelma ja siihen liittyvä sopimus on käsitelty ja hyväksytty Tampereen kaupunkiseudun kuntien sivistyspalvelujen työryhmän kokouksessa 21.8.2026. 

Päätös

Hyväksytään oppimateriaalin tuottamisesta tehty yhteistyösopimus liitteen mukaisesti.

Sopimus astuu voimaan, kun Osapuolet ovat sen allekirjoittaneet ja Osapuolten sopimusta koskevat päätökset ovat saaneet lainvoiman.

Sopimus on voimassa määräaikaisena 31.12.2028 saakka.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari. 

Sopimusyhteyshenkilöksi nimetään palvelupäällikkö Katariina Ratia. 

Toimivallan peruste

Hallintosäännön (16.6.2026) 34 §:n kohdan 7 mukaan palvelualueen johtaja päättää palvelualueensa osalta muiden kuin lautakunnan toimivaltaan kuuluvien sopimusten hyväksymisestä. Kaupunginhallituksen päätöksen 20.11.2023 § 465 mukaisesti Osake-​​toimintamallin koordinaatio sijoittuu 1.1.2024 alkaen Tampereen kaupungin organisaatiossa sivistyspalvelujen palvelualueen yhteisten palvelujen kokonaisuuteen.

Allekirjoitus

Johtaja Lauri Savisaari

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.