Päätöksen perustelut
Tampereen kaupunki on turvallisuussuunnitelmassaan sitoutunut etsimään ratkaisuja turvattomuuden kokemuksiin yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tullin alueella on toteutettu Rikotaan kaavaa yhteisöllisen naapurustotyön hanketta 1.10.2024 alkaen. Tampereen kaupunki, A-klinikkasäätiö sr ja Tampereen A-Kilta ry ovat päätyneet uuden toimintamallin kehittämiseen ensisijaisesti Tullin alueella ja tarvittaessa muilla Tampereen alueilla.
Toimintamallia on sovittu aiemmilla sopimuksilla toteutettavan Tullin alueella 12 kuukauden ja 12 kuukauden optiokauden ajan sekä lisäresurssia koskevalla sopimuksella viiden kuukauden ajan kesällä 2025.
Tällä sopimuksella jatketaan yhteisöllisen naapurusto- ja ympäristötyön toimintamallin kehittämistä Tullin alueella ajalla 1.10.2026-31.12.2026 sekä lisätään resurssia keskustan länsipuolelle neljän kuukauden ajalle 1.6.2026-30.9.2026.
Sivistyspalvelujen palvelualueen yhteisö- ja kehittämispalvelut pyysi Tampereen A-Kilta ry:n tarjousta yhteisöllisen naapurusto- ja ympäristötyön toimintamallin kehittämisestä 1.6.-30.9.2026 keskustan länsipuolelle ja Tullin alueelle ajalle 1.10.2026-31.12.2026.
Hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 § 1 mom. 1. kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta.
Yhteiskehittämiseen liittyvä pienhankinta tehdään suoraan Tampereen A-Kilta ry:ltä, koska Tampereen A-Kilta ry ja yhteistyöhön liittyvä A-klinikkasäätiö sr ovat työskennelleet pitkään Tullin alueella päihteiden käyttäjien parissa. Toimijoilla on vahvaa tuntemusta alueen tilanteesta ja toimijoista, mikä on toimintamallin kehittämisen kannalta välttämätöntä. Toimijoiden toimipisteiden sijainti työn kohdealueilla mahdollistaa yhteisötyöskentelyä myös sisätiloissa. Toimijoilla on pitkä kokemus päihteiden käyttäjien kanssa työskentelystä katuympäristössä. Toimijoilla on hyvät referenssit naapurustotyöstä muun muassa Helsingistä. Palveluhankinta liittyy aiemmin käynnistetyn toimintamallin kehittämiseen kolmikantaosapuolten yhteisten tavoitteiden mukaisesti, minkä vuoksi myös hankinta on perusteltua tehdä yhteistyön osapuolilta.
Naapurustotyö vaatii toteutuakseen työparin, joista toisen tarjoaa tämän hankinnan osana A-klinikkasäätiö sr.
Sopimus Yhteisöllisen naapurusto- ja ympäristötyön toimintamallin kehittämisen palvelun pienhankinnasta esitetään tehtäväksi Tampereen A-Kilta ry:ltä (Y-tunnus 0722314-3):
Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.
Hankinnan valmistelijoina toimivat suunnittelupäällikkö Mika Vuori ja ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Johanna Heine.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii ehkäisevän päihdetyön koordinaattori, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Johanna Heine. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 36 750 euroa sopimuskauden aikana.
Hallintosäännön (2.9.2025) 34 §:n mukaan palvelualueen johtaja päättää palvelualueensa osalta irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan vuosisuunnitelman rajoissa.