TRE:4289/02.04.03/2022
Lain ajoneuvojen siirtämisestä mukaan, jos pysäköidystä ajoneuvosta aiheutuu haittaa tiealueella tapahtuvalle kunnossa- ja puhtaanapidolle, tienpitoviranomainen voi toimittaa ajoneuvon lähisiirron. Mainitun lain 11 §:n mukaan ajoneuvon omistaja tai haltija on velvollinen korvaamaan viranomaiselle ajoneuvon siirrosta aiheutuvat kustannukset. Korvaus määrätään kunnan osalta kunnallisen viranomaisen hyväksymän taksan mukaisesti.
Asianosainen vaatii oikaisua katutarkastajan tekemään päätökseen 13.5.2022 § 590 siirtokustannusten perimisestä 31.5.2022 päivätyllä oikaisuvaatimuksella. Asianosainen vetoaa oikaisuvaatimuksessaan siihen, ettei ole saanut tilaamaansa ilmoitusviestiä tulevasta aurauksesta.
Asianosaisella on käytössä tekstiviestipalvelu, johon hänen tulisi saada ilmoitukset katujen kunnossapidosta Vuorikadulla, Polvikadulla ja Huhtimäenkadulla. 16.2.2022 siirroista Polvikadulla tuo ilmoitus oli jäänyt lähtemättä inhimillisen virheen vuoksi.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hyväksyä ja siirtokorvaus jättää perimättä asianosaiselta.
Sovelletut säännökset:
Laki ajoneuvojen siirtämisestä (1508/2019) 6 § 1 momentti, 11 §.
Toimivalta:
Katupäällikkö käsittelee ajoneuvojen siirrosta annetun lain (1508/2019) 14 §:n mukaiset oikaisuvaatimukset 11 §:n mukaisista maksuista (Yrja 22.2.2022 § 16).
Oikaisuvaatimus hyväksytään. Siirtokorvaus jätetään perimättä asianosaiselta.