TRE:7842/02.04.03/2022
Lain ajoneuvojen siirtämisestä mukaan, jos pysäköidystä ajoneuvosta aiheutuu haittaa tiealueella tapahtuvalle kunnossa- ja puhtaanapidolle, tienpitoviranomainen voi toimittaa ajoneuvon lähisiirron. Mainitun lain 11 §:n mukaan ajoneuvon omistaja tai haltija on velvollinen korvaamaan viranomaiselle ajoneuvon siirrosta aiheutuvat kustannukset. Korvaus määrätään kunnan osalta kunnallisen viranomaisen hyväksymän taksan mukaisesti.
Asianosainen vaatii oikaisua katutarkastajan tekemään päätökseen 13.5.2022 § 588 siirtokustannusten perimisestä 15.11.2022 päivätyllä oikaisuvaatimuksella. Asianosainen vetoaa oikaisuvaatimuksessaan siihen, että kaupungin tarjoama tekstiviestipalvelu ei ollut ilmoittanut 16.2.2022 tulevista puhdistustöistä Polvikadulla.
Tampereen Infra Oy:ltä saadun lausunnon mukaan urakoitsija oli unohtanut ilmoittaa 16.2.2022 siirroista tekstiviestipalvelun kautta. Asianosainen on tuonut esiin, että hänellä on ollut tekstiviestipalvelu käytössä ja tämä on myös varmistettu tekstiviestipalvelun tarjoajalta. Ottaen huomioon, että asianosaisen tulee voida luottaa kaupungin tarjoamaan tekstiviestipalveluun, olisi siirtokorvauksen periminen tässä tapauksessa ilmeisen kohtuutonta.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hyväksyä ja siirtokorvaus jättää perimättä asianosaiselta.
Sovelletut säännökset:
Laki ajoneuvojen siirtämisestä (1508/2019) 6 § 1 momentti, 11 §.
Toimivalta:
Katupäällikkö käsittelee ajoneuvojen siirrosta annetun lain (1508/2019) 14 §:n mukaiset oikaisuvaatimukset 11 §:n mukaisista maksuista (Yrja 22.2.2022 § 16).
Oikaisuvaatimus hyväksytään. Siirtokorvaus jätetään perimättä asianosaiselta.