§ 9 Ääni- ja kuvatallenteiden esittäminen kirjastossa sekä lainaaminen yksityishenkilöille - sopimuksen muuttaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:1841/12.03.01/2024

Päätöspäivämäärä

30.4.2024

Päätöksen tekijä

Kirjastopalvelujohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kirjastopalvelupäällikkö Johanna Laakso, puh. 040 509 1800, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

vs. kirjastopalvelujohtaja Taina Sahlander, puh. 040 773 6725, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin ja Kopiosto ry:n välinen kaupungin kirjastolaitoksessa tapahtuvaa ääni- ja kuvatallenteiden esittämistä ja lainausta koskeva sopimus on allekirjoitettu 1.10.2018. Sopimus koskee Yleisradio Oy:n tuottamia Suomessa lähetettyjä Sopimuksessa tarkemmin määriteltyjä radio- ja televisio-ohjelmia.

Yleisradion radio- ja televisio-ohjelmatallenteiden myynti on päättynyt 31.12.2023 eikä ohjelmatallenteita voi enää 1.1.2024 lähtien hankkia fyysisinä tallenteina suoraan Yleisradiosta eikä minkään palveluntarjoajan kautta kirjastokäyttöä varten. Tästä syystä Kopioston ehdottaa sopimusta muutettavaksi vastaamaan nykyistä tilannetta.

Sopimusmuutos mahdollistaa kirjastojen aiemmin hankkimien Yleisradion ohjelmatallenteiden käytön ja edelleen lainauksen kirjastoissa ilman uutta korvausta. Ainoastaan uusien tallenteiden ostaminen kirjastoihin ei ole enää mahdollista. Sopimuksen voi myös päättää, mikäli kirjaston kokoelmissa ei ole enää yhtään sopimuksen mukaista Yleisradion ohjelmatallennetta.

Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmassa on edelleen Yleisradion ohjelmatallenteita, joten sopimuksen jatkaminen muutossopimuksella on perusteltua. Ilman sopimusmuutoksen hyväksyntää kokoelmissa olevat tallenteet tulisi hävittää eikä niitä saa enää käyttää eikä lainata edellisen sopimuksen päättymisen jälkeen. Sopimusmuutoksesta ei synny kustannuksia kirjastolle.

Päätösvallan peruste: Tampereen kaupungin hallintosääntö 37 §, palvelualueen johtajan toimivaltaan kuuluvan asia siirtäminen viranhaltijan ratkaistavaksi, sivistyspalvelujen palvelualueen johtajan päätös 30.6.2023 § 58.

Päätös

Hyväksytään Kopiosto ry:n lähettämä sopimusmuutosdokumentti niin, että jatketaan sopimuksen voimassaoloa. Kirjastopalvelujohtaja allekirjoittaa sopimuksen.

Allekirjoitus

vs. kirjastopalvelujohtaja Taina Sahlander

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.