TRE:2465/01.03.01/2020
Elinvoiman palvelualueen johtaja Pekka Salmi:
Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja on päättänyt 11.11.2022 § 129, että Tampereen seudun ammattiopiston koulutussuunnittelijalle virheellisesti ajalta 1.1. - 31.12.2019 maksettu TVA-lisä, yhteensä 2 640 euroa, peritään takaisin kokonaisuudessaan. Koulutussuunnittelija on jättänyt päätökseen oikaisuvaatimuksen, jonka Tampereen kaupunginhallitus on hylännyt 6.2.2023 § 66. Koulutussuunnittelija valitti kaupunginhallituksen päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen vaatien kaupungin päätösten kumoamista ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista laillisine viivästyskorkoineen.
Hallinto-oikeus hylkäsi koulutussuunnittelijan valituksen ja hänen sekä kaupungin oikeudenkäyntikuluja koskevat vaatimukset päätöksellään 8.11.2024. Hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että peruste TVA-lisän maksamiselle on palkkauspäätöksen korjaamisen jälkeen poistunut, joten työnantaja on voinut päättää periä sen takaisin. Palvelualueen johtajan ja kaupunginhallituksen päätökset eivät siten ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastaisia. Hallinto-oikeuden päätös on lainvoimainen.
Henkilötietoja sisältäviä liiteasiakirjoja ei julkaista kaupungin internet-sivuilla.
Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.1.2025) 33 § 36)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää muiden kuin kaupunginhallituksen tai pormestarin toimivaltaan kuuluvien lausuntojen sekä yleishallintoa koskevien lausuntojen antamisesta, esitysten tekemisestä, muutoksenhakuoikeuden käyttämisestä, muutoksenhakuun liittyvien lausuntojen hyväksymisestä ja kanteluihin vastaamisesta, ellei muualla toisin määrätä.
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 8.11.2024, 2287/2024, palkan takaisinperintää koskevassa asiassa merkitään tiedoksi.
Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:
-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §) -virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.) -etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)