§ 184 Kuninkuusravien 2026 järjestämispalvelun ja pääyhteistyökumppanin oikeuksien pienhankinta Tampereen Ravirata Oy:ltä

Lataa  Kuuntele 

TRE:5417/02.07.01/2025

Päätöspäivämäärä

23.10.2025

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Tapahtumajohtaja Perttu Pesä, puh. 050 587 6200, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupungin tavoitteena on olla kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa vahvistaakseen ja monipuolistaakseen tapahtumatarjontaa. Tapahtumilla on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja yhteisöllisyyteen. Urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien hankintaa ja yhteistöihin osallistumista koordinoi pormestarin nimeämä suurtapahtumatyöryhmä. Tapahtumia haettaessa ja kumppanuuksia määriteltäessä arvioidaan tapahtuman vaikutuksia ja riskejä aluetalouteen, Tampereen imagoon, ja alueen yhteisöllisyyteen tapahtumatoiminnan suuntaviivojen mukaisesti.

Kuninkuusravit on Suomessa vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen kiertävä ravitapahtuma, jonka Suomen Hippos ry myönsi Tampereen Ravirata Oy:n järjestettäväksi kesälle 2026. Tapahtuma kerää vuosittain paikalle lähes 50 000 kävijää, joista arviolta neljäsosa on paikallisia. Kuninkuusravit järjestetään Ylöjärvellä Teivon raviradalla 31.7. - 2.8.2026.

Tampereen kaupunki hankkii Kuninkuusravien järjestämispalvelua ja osallistuu projektityöntekijän palkkaamisen kustannuksiin onnistuneen tapahtuman varmistamiseksi. Lisäksi osana hankinnan kokonaisuutta kaupunki saa tapahtuman pääyhteistyökumppanin oikeudet, joiden myötä kaupunki muun muassa saa näkyvyyttä tapahtumassa ja sen markkinoinnissa sopimuksessa tarkemmin eritellyillä tavoilla. Hankinnan kokonaiskustannukset vuosien 2025 ja 2026 aikana ovat kaupungille korkeintaan 150 000 euroa.

Tapahtuma on käsitelty tapahtuman hakuvaiheessa suurtapahtumatyöryhmän kokouksessa 2.6.2023 sekä kaupunginhallituksessa 18.9.2023, joissa on päätetty kaupungin osallistumisesta tapahtuman mahdollistamiseen sopimusta vastaavalla tavalla. Kaupunki näkee erityisesti tapahtuman aluetaloudelliset vaikutukset merkittävinä, sillä tapahtuman on arvioitu tuovan kaupunkiseudulle jopa 10-15 milj. euroa. Suurin osa aluetaloudellisista vaikutuksista kohdistuu majoituskapasiteetin vuoksi nimenomaan Tampereelle. Lisäksi hankinta tukee kaupungin tavoitetta kehittää Teivon ravikeskusta entistä monipuolisemmaksi tapahtumakeskukseksi.

Tampereen kaupunki ja Tampereen Ravirata Oy (y-tunnus 0206154-4) solmivat sopimuksen hankinnan kokonaisuudesta. Sopimus tulee voimaan ja voidaan allekirjoittaa, kun päätös on saanut lainvoiman.

Hankintalain näkökulmasta kokonaisuus jää hankintalain liitteen E palveluna (92622000-7 Urheilutapahtumien järjestelypalvelut) kynnysarvon alittavaksi eli pienhankinnaksi. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta. Pienhankinnan kilpailuttamatta jättämisen syynä ovat palvelun yksinoikeudelliset syyt. Toimijalla on yksinoikeus kyseisen tapahtuman järjestämiseen Teivon raviradalla.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankinta tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.

Hankinnan valmistelijana ja sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jonka vakanssia hoitaa tällä hetkellä Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahona kaupungin vastuiden osalta toimii konsernihallinnon kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän tapahtumat ja kaupunkitila -tiimi.

Hallintosäännön (2.9.2025) 33 §:n 32)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää konsernihallinnon irtaimen omaisuuden ja palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta, ellei muualla ole toisin määrätty tai päätetty. Konsernihallinnon toimintasäännön tulojen ja menojen hyväksyjiä koskevan liitteen mukaan konsernijohtaja vastaa suurtapahtumien tulosyksiköstä.

Päätös

Tampereen kaupunki hankkii Kuninkuusravien 2026 järjestämispalvelua ja pääyhteistyökumppanuuden Tampereen Ravirata Oy:ltä ja osallistuu siten Teivon raviradalla 31.7. - 2.8.2026 järjestettävien Kuninkuusravien tapahtumayhteistyöhön.

Tampereen kaupunki ja Tampereen Ravirata Oy (y-tunnus 0206154-4) solmivat sopimuksen hankinnan kokonaisuudesta. Sopimus tulee voimaan, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sen. Kaupungin osalta sopimuksen voimaantulemisen ehtona on lisäksi se, että sopimuksen hyväksymistä koskeva kaupungin päätös on lainvoimainen tai muutoin täytäntöön pantavissa.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään tapahtumajohtaja Perttu Pesä.

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta enintään 150 000 euroa.

Kustannukset maksetaan konsernihallinnon kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat.

Lausunnot

Konsernijuristi Janne Kytö:
Lakiasioilla ei huomautettavaa.

Talousjohtaja Mikko Koskela:
Hankinnasta aiheutuvat kustannukset sisältyvät konsernihallinnon vuoden 2025 vuosisuunnitelmaan ja vuoden 2026 talousarviosuunnittelussa esitetään varauduttavan tapahtumasta aiheutuviin kustannuksiin.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki/Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B
PL 487
33101 Tampere

Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla: kirjaamo@tampere.fi. Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 
Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.