Päätöksen perustelut
Kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän johtaja Teppo Rantanen:
Yleisradio Oy:n hallintoneuvosto pyytää lausuntoa Yleisradion strategian luonnoksesta. Lausunnot pyydetään toimittamaan 14.4.2025 mennessä, mutta lausunnon toimitukselle on saatu Yleltä lisäaikaa.
Yle on päivittämässä strategiaansa. Päivityksen tavoite on auttaa Yleä reagoimaan sekä median käyttötapojen entistä nopeampiin muutoksiin että suomalaisten Ylen sisältöjä koskeviin odotuksiin. Päivityksessä on huomioitu myös parlamentaarisen työryhmän mietintö.
Lausunnossa pyydetään ottamaan kantaa mm. siihen miten hyvin Yleisradion laissa määritelty tehtävä toteutuu strategiassa, yhtäältä suomalaisten ja toisaalta suomalaisen yhteiskunnan kannalta, ja ottaako strategia riittävän hyvin huomioon sen, että mediankulutus ja yhteiskunta muuttuvat nopeasti.
Yhtiön tavoitteet laaditaan strategian pohjalta strategian hyväksymisen jälkeen. Tavoitteiden perusteella puolestaan tehdään suunnitelma toimenpiteistä eli miten tavoitteita kohti Ylessä edetään.
Ylen hallintoneuvosto käy läpi yhtiön strategiaan liittyvät lausunnot kokouksessaan 13.5.2025 ja hallintoneuvosto pyrkii hyväksymään Ylen strategian viimeistään kesäkuussa.
Tampereen kaupungin lausunto:
Ylen strategialuonnos on tiivis, ytimekäs ja onnistunut. Arvopohjana luotettavuus, vastuullisuus, luovuuden mahdollistaminen ja ihmisen arvostaminen ovat tärkeät lähtökohdat. Reaaliaikainen, riippumaton ja totuuteen perustuva viestintä globaaleista ja kansallisista teemoista on olennaisella tavalla kaiken ytimessä, sillä Suomen luotetuimman uutismedian maine on lunastettava koko ajan uudelleen. Huoltovarmuus kaikessa toiminnassa on tunnistettu strategiassa, joka on tärkeä ydin Ylen toiminnassa. Huoltovarmuuden lisäksi rinnalle voisi nostaa kriisinkestävyyden, Ylen kyvykkyyden ja tahdon vastata omalla roolillaan erilaisiin kansallisiin ja globaaleihin kriiseihin luotettavana ja nopeavälitteisenä tiedon tarjoajana ja näkökulmien jakajana.
Se, että Yle haluaa vahvistaa Suomessa asuvien uskoa tulevaan, tehdä koko Suomea näkyväksi sekä olla tärkein ja luotetuin uutismedia, vahvistaa myös koko yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ja erityisesti lasten ja nuorten osallisuutta. Tämä on valintana oikea, koska nopeatempoinen digitalisoitunut tiedonvälitys ja vastapainona vakaa, tasapuolinen ja luotettava tiedonvälitys ovat kaikkien Suomessa asuvien, mutta erityisesti lasten ja nuorten yhteiskuntaosallisuuden kannalta kriittisen tärkeää. Pääviestit, johon nuoret sukupolvet yhteiskuntaan kasvavat, eivät voi olla kaupallisille tavoitteille alisteisia, vaan nimenomaan vastuullisuuteen, avoimuuteen ja riippumattomaan tiedonvälitykseen pohjaavia toimia. Tässä Ylellä on jatkossakin tärkeä tehtävä, josta tulee pitää kiinni.
Ylen organisaation uudistumiskyky ja läpinäkyvyys ovat tärkeät nostot. Yle on keskeinen työllistäjä luovalle alalle ja on siksi hyvä, että Yle tunnistaa tarpeen lisätä yhteistyötä, jotta suomalainen mediakenttä, luova ala ja yhteiskunta vahvistuvat. Tässä tärkeitä kumppaneita ovat kaupungit, jotka omalla kaupunkikehityksellään luovat myös Ylen toiminnoille tärkeän alustan. Ylen halu ja kyky toimia paikallisessa kumppanuudessa ja työllistäjänä aluetaloudellisessa ketjussa ja osana innovatiivisia kaupunkikehitysratkaisuja on tärkeää. Strategiaan voisi nousta vahvemmin Ylen rooli ja kumppanuus myös tapahtumallisuuden mahdollistajana, joko tapahtumien toteuttajana/tuottajana tai korkeatason teknologisena osaajana tiedon/tapahtuman/informaation välittäjän roolissa. Tässä Ylellä kun on jatkossakin ainutlaatuinen mahdollisuus tuottaa korkeatasoista sisältöä, työllistää luovaa alaa ja tuoda ihmisiä eri taustoista ja alueilta yhteen.
Hallintosäännön (1.1.2025) 33 § 36)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää muiden kuin kaupunginhallituksen tai pormestarin toimivaltaan kuuluvien lausuntojen sekä yleishallintoa koskevien lausuntojen antamisesta, esitysten tekemisestä, muutoksenhakuoikeuden käyttämisestä, muutoksenhakuun liittyvien lausuntojen hyväksymisestä ja kanteluihin vastaamisesta, ellei muualla toisin määrätä.