Päätöksen perustelut
Perusopetuksen apulaisrehtorin viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukaan (rehtorin kelpoisuus). Kämmenniemen koulun apulaisrehtorin tehtävässä eduksi katsotaan aikaisempi johtamiskokemus sekä kokemus kehittämistyöstä perusopetuksessa ja erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.
Perusopetuksen apulaisrehtorin virka on ollut haettavana Tampereen kaupungin internet-sivuilla www.tampere.fi, TE-palvelujen verkkosivuilla, KuntaRekryssä (hakuavain TRE-01-764-24). Lisäksi tehtävästä on ilmoitettu muissa hakukanavissa (X, LinkedIn, Facebook ja Duunitori). Hakuaika oli 3.10.-17.10.2024.
Virkaa haki määräajassa 20 henkilöä. Hakijoista 18 täytti kelpoisuusvaatimukset. Haastattelijoina toimivat ao. koulujen rehtorit ja koulutiimien opetusjohtajat.
Kun otetaan huomioon koulutuksen ja kokemukseen liittyvien asioiden lisäksi haastatteluissa saatu vaikutelma ja laadittu arvio soveltuvuudesta tehtävään, on hakijoista FM Outi Pauliina Riihioja tehtävään soveltuvin.
Selvitystä terveydentilasta ei vaadita.
Hän on esittänyt rikosrekisterilain 6 §:n 2. momentin mukaisen rikosrekisteriotteen.
Tiedot palvelussuhteen alkaessa:
Toimintayksikkö: Perusopetus
Vakanssinumero: 17008
Virkanimike: Apulaisrehtori
Esihenkilö: Rehtori
Virkaehtosopimus: Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Hinnoittelu: 40302000
Esihenkilöasema: Kyllä
Työaikamuoto: Kokonaistyöaika (toiminnalliset vaatimukset huomioon ottava toimistotyöaika 36,25 t/vko )
Palkkakustannukset: tili 401100, kustannuspaikka 131961, toiminto 240.
Virkasuhteessa noudatetaan edellä mainittua kunnallista virkaehtosopimusta.
Henkilö on velvollinen suorittamaan virkaehtosopimuksen mukaista varallaoloa ja päivystystä tarpeen niin vaatiessa.
Viranhaltija on määrättäessä velvollinen työskentelemään myös muissa työnantajan organisaatioon kuuluvissa toimipaikoissa. Viranhoitopaikka voi muuttua virkasuhteen aikana ja siitä määrääminen kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin.
Palkka maksetaan kerran kuukaudessa. Virkasuhteen päättyessä palkka ja muut suoritukset maksetaan normaaleina palkanmaksupäivinä kuitenkin virkasuhteen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Verkkopalkkalaskelma on Tampereen kaupungin ensisijainen palkkalaskelman toimitustapa.
Henkilö on merkitty henkilöstöhallinnon henkilörekisteriin. Rekisteriä koskeva tietosuojaseloste sekä tiedote rekisteröidyn oikeuksista ovat nähtävissä Tampereen kaupungin internet-sivuilla.
Laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 §:ssä määrätään terveydentilaa koskevan selvityksen antamisesta.
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 3 §.
Opetusjohtajan päätösvalta perustuu sivistyspalvelujen palvelualueen johtajan päätökseen 31.10.2024 § 91, toimintasäännön liitteiden delegointimatriiseihin (palvelussuhdeasioiden delegointimatriisi).