Päätöksen perustelut
Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta on tiedusteltu Media-alan ammattitutkinto, valokuvauksen osaamisala, osatutkinto -koulutusta oppisopimusmuotoisesti. Tredulla on ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilusta annetun lain mukainen laajennettu ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa (L1077/2024, 3§). Kyseistä osaamisalan tutkintoon valmistavaa koulutusta ei kuitenkaan toteuteta Tredun omassa opetuksessa toistaiseksi. Tutkintoon valmistava koulutus hankitaan Tredun laajennetun oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävän perusteella.
Koulutustarjontaa selvitettiin kolmesta alan koulutusta järjestävästä oppilaitoksesta. Selvityksen mukaisesti kevään 2026 aikana valokuvauksen osaamisalan tutkintoon valmistavaa koulutusta tarjoaa Pirkanmaalla Visuaaliviestinnän instituutti Tampere Oy. Kahdella muulla ei ollut koulutukseen hakua nyt käynnissä. Visuaaliviestinnän instituutti Tampere Oy:llä ei ole järjestämislupaa näyttöjen järjestämiseksi.
Hankintaa ei ole tarkoituksenmukaista kilpailuttaa edellä olevalla perusteella. Tarjouskilpailussa mahdollisesti saavutettavat paremmat hinta- tai muut ehdot eivät oletettavasti ylitä kilpailutuksesta aiheutuvia kustannuksia.
Koulutusta koskeva tarjous saatiin pyynnöstä Visuaaliviestinnän instituutti Tampere Oy (Y-tunnus 3522077–5) 15.1.2026. Hankintayksikkö on tarkistanut tarjoajan soveltuvuuden ennen hankintapäätöstä. Tarjous täytti tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset.
Edellä mainitun perusteella esitetään palveluntuottajiksi Visuaaliviestinnän instituutti Tampere Oy (Y-tunnus 3522077–5).
Koulutuksen opiskelijakohtainen arvonlisäveroton hinta on enintään 2 440 euroa.
Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on enintään 36 600 euroa. Opiskelijamäärä on kysynnän mukaan enintään 15.
Kyseessä on julkisista hankinnoista säädetyn lain 25 §:n, liitteen E mukaisen palveluhankinnan kansallisen kynnysarvon alittava hankinta, johon ei sovelleta hankintalakia. Kyseessä on pienhankinta.
Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman. Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi vasta päätöksenteon jälkeen ja asiakirjat ovat liikesalaisuuksia lukuun ottamatta julkisia sopimuksen tekemisen jälkeen sekä asianosaisjulkisia hankintapäätöksen jälkeen (laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999).
Asiakirjoja säilytetään sähköisessä muodossa Tampereen seudun ammattiopistossa.
Oppisopimuspäällikön päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 18.12.2025 §56 Elinvoima- ja osaamislautakunnan päätösvallan siirto Tampereen seudun ammattiopiston viranhaltijoille. (Liite: Elinvoiman palvelualueen toimintasääntö 1.1.2026 alkaen.)