Päätöksen perustelut
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun hyvinvointi-, turvallisuus- ja ICT-alan osaamisalalla on ollut 31.3. - 14.4.2025 välisenä aikana julkisesti haettavana päätoimisen oppisopimusasiantuntijan määräaikainen virkasuhde.
Hakuavain TRE-01-246-25. Hakukanavat olivat tampere.fi, kuntarekry.fi, työmarkkinatori.fi. duunitori.fi, X, Facebook ja LinkedIn.
Oppisopimusasiantuntijan tehtävänä on ylläpitää vastuualueen asiakassuhteita ja vastata osaltaan asiakashankinnasta sekä suunnitella yhdessä opiskelijoiden ja työnantajien kanssa työelämän alueellisiin osaamistarpeisiin vastaavaa oppisopimusmuotoista ammatillista koulutusta ja siihen liittyviä tukipalveluja. Oppisopimusasiantuntija vastaa vastuualueensa oppisopimuskoulutukseen liittyvistä viranomaistehtävistä, arvioi ja kehittää koulutustoimintaa ja osallistuu oppisopimuskoulutuksen laatutyöhön, sekä valmentaa ja ohjaa opettajia, asiakkaita ja sidosryhmiä. Oppisopimusasiantuntijan vastuulla on suunnitella yksilöllistä työpaikalla oppimista ja järjestää sen mukaiset palvelut, solmia ja hyväksyä oppisopimuksia sekä seurata ja valvoa niiden toteutumista.
Tehtävään valitulla tulee olla itseohjautuva, asiakaslähtöinen ja ja kehittävä työote, organisointikykyä sekä tarkkuutta. Hyvät edellytykset tehtävän hoitamiseen antaa hyvät verkosto- ja yhteistyötaidot ja tietotekniset taidot.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto.
Eduksi katsotaan kokemus oppisopimusten tekemisestä, kasvatus- ja ohjausalan ja sosiaali- ja terveysalan tutkintojen tuntemus, pedagoginen pätevyys ja Pirkanmaan elinkeinoelämän tuntemus.
Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikostaustaote.
Tehtävää haki hakuaikana 63 hakijaa, kaikki tehtävää hakeneet täyttivät tehtävän kelpoisuusvaatimukset.
Haastatteluun kutsuttiin hakemusten ja työkokemuksen perusteella neljä (4) ansioituneinta hakijaa. Haastattelut pidettiin 15.4.2025, haastattelijoina toimivat kaksi koulutuspäällikköä ja oppisopimuspäällikkö.
Koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa saadun vaikutelman perusteella tehtävään esitetään valittavaksi KM Kaisa Akbay.
Valitun ei tarvitse esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittamaa rikostaustaotetta, koska virkasuhde on katkeamaton.
Tiedot palvelussuhteen alkaessa:
Toimintayksikkö: Hyvinvointi-, turvallisuus- ja ICT-alan osaamisala
SAP-organisaationumero: 134595
Vakanssinumero: 50144323
Virkanimike: Oppisopimusasiantuntija
Asema: Muu
Esihenkilöasema: Ei
Esihenkilö: Koulutuspäällikkö Riitta Silas
Virkaehtosopimus: KVTES
Hinnoittelu: 01ASI040
Työaikamuoto: KVTES, toimistotyöaika 36,25 tuntia/viikko
Virkasuhteessa noudatetaan edellä mainittua kunnallista virkaehtosopimusta. Muun muassa säännöllinen työaika, vapaajaksot ja irtisanomisaika määräytyvät sovellettavan virkaehtosopimuksen mukaan.
Henkilö on velvollinen kuulumaan jäsenenä Tampereen kaupunkikonsernin vakuutuskassaan niin kuin sen säännöissä erikseen määrätään.
Viranhaltija on määrättäessä velvollinen työskentelemään myös muissa työnantajan organisaatioon kuuluvissa toimipaikoissa. Viranhoitopaikka voi muuttua virkasuhteen aikana ja siitä määrääminen kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin.
Palkka maksetaan kerran kuukaudessa. Virkasuhteen päättyessä palkka ja muut suoritukset maksetaan normaaleina palkanmaksupäivinä kuitenkin virkasuhteen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Verkkopalkkalaskelma on Tampereen kaupungin ensisijainen palkkalaskelman toimitustapa.
Palvelussuhteen alkaessa eläkevakuutusyhtiö on Keva, ja ammattitauti- ja työtapaturmavakuutukset ovat Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvassa. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan erikseen.
Henkilö on merkitty henkilöstöhallinnon henkilörekisteriin. Rekisteriä koskeva tietosuojaseloste sekä tiedote rekisteröidyn oikeuksista ovat nähtävissä Tampereen kaupungin internet-sivuilla.
Osaamisalajohtajan päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 20.2.2025 § 9, Elinvoiman palvelualueen toimintasääntö. (Toimintasäännön liite: Ammatillinen koulutus - henkilöstöhallinnon delegoinnit 20.2.2025 alkaen.)
Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2 luku 4 § (Julkinen hakumenettely).
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 3 § (Työnantajan velvollisuus pyytää rikosrekisteriote nähtäväksi).