§ 7 Kansainvälisen Työvoiman rekrytoinnin C6-allianssi Tampereella -projektin toteuttaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:1562/02.04.01/2025

Päätöspäivämäärä

26.8.2025

Päätöksen tekijä

Palvelujohtaja, Kansainvälisen osaamisen palvelut

Valmistelijan yhteystiedot

Palvelupäällikkö Nuppu Suvanto, p. 041 730 0391, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Palvelujohtaja Mari Taverne, p. 040 801 2686, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Projektin taustalla C6-kaupunkien ja valtion välinen strateginen allianssikumppanuus, joka perustuu kaupunkien aloitteeseen ja jonka kautta kautta luodaan kasvua koko Suomeen, asetetaan yhteiset tavoitteet sekä toteutetaan yhdessä valittuja toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Allianssiyhteistyön hallituskauden tavoitteena on C6 ja valtion yhteistyössä saada 1000 työnantajaa kohtaantoa tukevien kansainvälisen työvoiman rekrytoinnin palveluiden piiriin hallituskauden aikana. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää aluekohtaisia toimia, mutta sen lisäksi C6 kaupunkien yhteistä koordinaatiota, jotta saavutetaan mahdollisimman hyvä tulos ja varmistetaan toiminnan jatkuminen.
C6-kaupunkien pyynnöstä kauppakamarit ovat tehneet ehdotuksen siitä, miten C6-kaupunkien välinen koordinaatio voidaan tehokkaalla tavalla järjestää huomioon ottaen alueiden erilaiset toimintaympäristöt ja yritysyhteistyömallit.

Palvelujohtajan päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 16.6.2025 § 34 Elinvoiman palvelualueen toimintasääntö, jonka 5 §:n mukaan projektin omistaa ja omistajan päätöksenteosta vastaa toimivaltansa perusteella se konserniyksikön, palvelualueen, palveluryhmän tai sen alaisen yksikön virkasuhteinen johtaja, jonka alaista toimintaa tai palveluja projektilla pääosin muutetaan tai uudistetaan, ellei muualla ole toisin määrätty. 

Projektissa käsiteltävien henkilötietojen osalta henkilörekisterin vastaava viranhaltija on Nuppu Suvanto. 

Projektiin liittyvistä hankinnoista päättää Nuppu Suvanto ja Mari Taverne. 

Projektin kokonaiskustannusarvio on 116188,80 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 92951,04 € ja Tampereen kaupungin osuus on 23237,76 €. 

Projektia rahoittaa Uudenmaan Liitto Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) rahoituksesta   (92951,04 € ja 111/07.00.03.02/2025) ja kaupungin rahoitusosuudesta vastaa Tampereen Työllisyys- ja Kasvupalveluissa Kansainvälisen osaamisen palveluyksikkö, Työnantaja ja osaajapalvelut (23237,76 €). Rahoitus on käytettävissä 31.12.2025 saakka.

Projektin operatiivinen omistaja on palvelujohtaja Mari Taverne. 
 
Projektipäälliköksi nimetään Nuppu Suvanto. 
Projektiryhmään nimetään Mirella Mellonmaa ja Joona Tornberg (1.8. asti, sitä ennen Karen Ahtiainen) 

Projektin ohjausryhmänä toimii Kansainvälisen työvoiman rekrytoinnin C6 & valtio -allianssin ohjausryhmä, jossa jäseninä ovat C6-kaupunkien sekä Work in Finlandin (Business Finland ja Keha) edustajat ja Tampereelta Mari Taverne.

Taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Heidi Karppi konsernihallinnon tukipalveluista. 

Projektipäällikön esihenkilönä toimii Mari Taverne ja projektiryhmän jäsenten Nuppu Suvanto ja taloushallinnon yhteyshenkilön esihenkilönä hänen vakituinen esihenkilönsä palvelupäällikkö Sanna Sipilä.  

Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti.   

Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle.

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta. 

Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen Työllisyys- ja Kasvupalveluiden johtoryhmässä 19.8.2025.

Päätös

Kansainvälisen Työvoiman rekrytoinnin C6-allianssi Tampereella -projekti toteutetaan ajalla 13.2.2025 – 31.12.2025 Tampereen Työllisyys- ja Kasvupalveluissa.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 116188,80 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 92951,04 € ja Tampereen kaupungin osuus on 23237,76 €. 

Projektia rahoittaa Uudenmaan Liitto Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) rahoituksesta  (92951,04 € ja 111/07.00.03.02/2025). Kaupungin rahoitusosuudesta vastaa Tampereen Työllisyys- ja Kasvupalveluissa Kansainvälisen osaamisen palveluyksikkö, Työnantaja ja osaajapalvelut (23237,76 €). Rahoitus on käytettävissä 31.12.2025 saakka.

Projektin operatiivinen omistaja on palvelujohtaja Mari Taverne. 
 
Projektipäälliköksi nimetään Nuppu Suvanto. 
Projektiryhmään nimetään Mirella Mellonmaa ja Joona Tornberg (1.8. asti, sitä ennen Karen Ahtiainen) 

Projektin ohjausryhmänä toimii Kansainvälisen työvoiman rekrytoinnin C6 & valtio -allianssin ohjausryhmä, jossa jäseninä ovat C6-kaupunkien sekä Work in Finlandin (Business Finland ja Keha) edustajat ja Tampereelta Mari Taverne.

Projektin kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 154303 ja projektin SAP-tunnus on H1540_25_01.

Allekirjoitus

Palvelujohtaja Mari Taverne

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.