§ 70 Kaupunginhallituksen talous- ja strategiaseminaari 10.6.2019

Lataa  Kuuntele 

TRE:4092/01.04.01/2019

Päätöspäivämäärä

6.6.2019

Päätöksen tekijä

Pormestari

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintoasiantuntija Merja Mäkinen, puh. 040 531 4434, etunimi.m.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Pormestarin sihteeri Ritva Vakkuri, puh. 0400 780 866, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallituksen kehittämiskokous sekä talous- ja strategiaseminaari pidetään Tampereella 10.6.2019. Seminaariin osallistuvat kaupunginhallituksen jäsenet, valtuuston puheenjohtajisto ja apulaispormestarit, joilla on hallintosäännön perusteella läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksen kokouksissa, sekä niiden valtuustoryhmien puheenjohtajat, joilla ei ole edustusta kaupunginhallituksessa.  

Luottamushenkilöiden koulutuksen ja opintomatkojen periaatteiden mukaan kaupungin strategiaa, taloutta ym. käsitteleviä työseminaareja pidetään tarpeen mukaan yksi tai kaksi kertaa vuodessa. Varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä hänen henkilökohtainen varajäsenensä voi osallistua tilaisuuteen.

Seminaarin järjestämisestä aiheutuvat kustannukset sekä luottamushenkilöiden ansionmenetyskorvaukset voidaan maksaa kustannuspaikalta 113101, Toimielimet yhteiset, sisäinen tilaus 20012, Luottamushenkilökoulutus.

Päätös

Kaupunginhallituksen jäsenet, varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä hänen henkilökohtainen varajäsenensä, valtuuston puheenjohtajisto, apulaispormestarit ja niiden puolueiden valtuustoryhmien puheenjohtajat, joilla ei ole edustusta kaupunginhallituksessa, oikeutetaan osallistumaan kaupunginhallituksen talous- ja strategiaseminaariin Tampereella 10.6.2019.

Allekirjoitus

Lauri Lyly, pormestari

Organisaatiotieto

Tampere