§ 92 Vieraanvaraisuuden osoittaminen kunniakonsuleiden kesätapaamisessa ”YK ja kansainvälinen, kansallinen ja alueellinen kestävä kehitys” 1.8.2024

Lataa  Kuuntele 

TRE:3709/00.04.02/2024

Päätöspäivämäärä

29.7.2024

Päätöksen tekijä

Pormestari

Valmistelijan yhteystiedot

Koordinaattori Pirjo Rantanen, 040 4819730, etunimi.l.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Pormestarin sihteeri Anne Valtakari, p. 050 484 0040, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Suomen konsulikunnan ja Pirkanmaan konsuleiden kesätapaaminen järjestetään Tampereella 1.8.2024. Konsulikuntaan kuuluvat Suomessa toimivat ulkovaltoja edustavat kunniakonsulit. Kunniakonsulit ovat edustamiensa maiden virallisia edustajia Suomessa ja hoitavat sivutoimisesti mitä erilaisimpia edustamaansa maihin liittyviä asioita. Suomen konsulikunnan kesätapaamisessa on aiheena YK ja kestävä kehitys. Aiheesta keskustelemassa on mm. YK:n kestävän kehityksen hallitustenvälisen tuki- ja koordinointiyksikön johtaja Lotta Tähtinen, ja keskustelun moderoi suurlähettiläs Kai Sauer.

Myöntämisperusteet:

- Merkittävä yleishyödyllinen valtakunnallinen liitto, yhdistys tai yhteisö järjestää vaikutukseltaan mittavan, pääsääntöisesti kertaluontoisen tapahtumansa tai kokouksensa Tampereella.

- Muut Tampereen kaupungin imagon tai kansainvälisen näkyvyyden kannalta merkittävät tapahtumat harkinnan mukaisesti.

Hallintosäännön 34 § kohtien 7 ja 10 mukaisesti pormestari päättää kaupungin edustustilaisuuksien ja juhlaliputuksen järjestämisestä sekä vieraanvaraisuuden periaatteista sekä kaupungin edustustilojen käytöstä.

Päätös

Suomen konsulikunnan kesätapaamiseen myönnetään Tampereen kaupungin vieraanvaraisuutena lounaskuluihin 20 €/osallistuja Tampere-talon ravintolassa. Kustannukset maksetaan kustannuspaikalta suhdetoiminta 113227, sisäinen tilaus 20623 edustusmenot.

Allekirjoitus

Pormestari Kalervo Kummola

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.