Päätöksen perustelut
Tampereen kaupungille on Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian toimesta esitetty 13.5.2025 päivätty takaisinsaantivaatimus koskien liukastumisvahinkoa. Vahingonkärsijä on liukastunut Hallilantien jalkakäytävällä 19.12.2023 klo 9. Vahingonkärsijän mukaan vahinkopaikka oli jäinen, luminen ja hiekoittamaton.
Takaisinsaantivaatimus on tällä hetkellä 729,25 euroa perustuen vakuutusyhtiön vahingonkärsijän työnantajan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen perusteella vahingonkärsijälle maksettuihin korvauksiin.
Vakuutusyhtiö perustelee vaatimustaan sillä, että liukastuminen on sen mukaan johtunut kävelytien kunnossapitovelvollisuuden laiminlyönnistä.
Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.
Urakoitsijan (Tampereen Infra Oy) selvityksen GPS-tietojen mukaan kyseisellä väylällä on tehty ennen tapahtumaa liukkaudentorjuntaa 18.12.2023 klo 05:14 –10:37. Sääolosuhde on ollut tapahtuma-aikaan plussan puolella noin 1-2 astetta.
Talvikunnossapidossa huollettavilla alueilla liukkautta on mahdotonta täysin poistaa, vaikka kunnossapidossa saavutetaankin kunnossapitolain edellyttämä tyydyttävä kunto. Jalankulkijalle tai muulle kadun käyttäjälle kuten polkupyöräilijälle jää aina velvollisuus huolelliseen ja varovaiseen toimimiseen mahdollisen vahingon välttämiseksi.
Polkupyörä on ajoneuvolaissa tarkoitettu ajoneuvo, johon sovelletaan tieliikennelakia.
Tieliikennelain mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Tieliikennelaissa todetaan myös, että ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan tien näkyvällä osalla ja kaikissa ennakoitavissa tilanteissa.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että takaisinsaantivaatimus tulee hylätä perusteettomana.
Sovelletut säännökset:
Ajoneuvolaki (82/2021) 2 § 1 kohta.
Tieliikennelaki (729/2018) 3 § ja 5 §.
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.
Toimivalta:
Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4).