Päätöksen perustelut
ELY-keskukselta on haettu vahingonkorvausta 16.4.2025 päivätyllä korvausvaatimuksella 16.4.2025 noin klo 8:35 Paasikiventiellä sattuneesta ajoneuvovahingosta. ELY-keskus on siirtänyt asian käsittelyn Tampereen kaupungille 2.5.2025, sillä vahinkopaikka sijaitsee kaupungin katuverkolla. Asianosainen on kertomansa mukaan ajanut työmaan kohdalla kavennettua ajokaistaa pitkin ja tien päällä roikkuneet puskan oksat naarmuttivat hänen autonsa kyljen maalipinnan.
Asianosaisen esittämä korvausvaatimus on 300,00 euroa perustuen maalipinnan kiillotuksesta ja vahauksesta aiheutuneisiin kustannuksiin.
Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.
Urakoitsijan (Tampereen Infra Oy) selvityksen mukaan Paasikivenkadulla oli tapahtuma-aikaan työmaa-alue ja 20 km/h aluenopeusrajoitus. Kasvillisuus on rajoittunut kadun päälle ja on sittemmin poistettu työmaan tieltä.
Tieliikennelain mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Tieliikennelaissa todetaan myös, että ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan tien näkyvällä osalla ja kaikissa ennakoitavissa tilanteissa.
Tieliikennelain mukaan varoitusmerkkiä käytetään osoittamaan tiessä olevaa liikenteelle vaarallista kohtaa tai tieosuutta. Tietyömerkki on varoitusmerkki, jolla varoitetaan tieosuudesta, jolla saattaa olla työkoneita, työntekijöitä taikka työstä tai työn keskeneräisyydestä johtuvia vaaroja, kuten irtokiviä tai kuoppia. Käytännössä tietyömerkillä osoitetulla alueella edellytetään tienkäyttäjän toimivan korostuneen huolellisesti.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että kyseessä ei ole ollut kaupungin tahallisuudesta, huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä aiheutunut vahinko, joka osoittaisi vahingonkorvauslain mukaisen tuottamuksen. Vahingonkorvausvaatimus tulee hylätä perusteettomana.
Sovelletut säännökset:
Tieliikennelaki (729/2018) 3 § ja 5 §.
Tieliikennelaki (729/2018) 76 §.
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.
Toimivalta:
Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4).