§ 149 Vahingonkorvausvaatimus kaatumisesta Liponkujalla

Lataa  Kuuntele 

TRE:2814/03.07.01/2024

Päätöspäivämäärä

29.7.2024

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungilta on haettu vahingonkorvausta 22.5.2024 päivätyllä vahingonkorvaushakemuksella Liponkujalla 13.5.2024 klo 8:14 sattuneesta kaatumisesta. Asianosaisen kertoman mukaan hän oli kaatunut kadulla olleeseen isoon kuoppaan, jonka seurauksena hänen nilkkansa vääntyi pahasti. Myöhemmissä tutkimuksissa paljastui murtuma pohjeluussa, jonka kuntouttaminen ja fysioterapia kestää useita viikkoja. Asianosainen kertoo myös, että tapaturman vuoksi hän ei ole voinut ajaa autoa tai käydä kaupassa ja tämä on tuonut hänelle ylimääräisiä kuluja.

Asianosaisen esittämä korvausvaatimus on 2 000,00 euroa perustuen korvaukseen kivusta ja särystä.

Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.

Urakoitsijan (Tampereen Infra Oy) selvityksen mukaan Liponkuja on ollut lain edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Lisäksi asianosainen on ollut tietoinen Liponkujalla olleista montuista. 

Kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys. 

Kadun kunnossapito käsittää kadun rikkoutuneen päällysteen korjaamisen tai uudelleen päällystämisen, sorapäällysteisen kadun tasaisena pitämisen ja sorapäällysteisen kadun ajoradan pölyn sitomisen. 

Jalankulkija on liikenteessä tienkäyttäjä, jolla on tietyt oikeudet ja velvollisuudet. Jalankulkijan on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Jalankulkijan on liikenteessä liikkuessaan käytettävä jalkakäytävää tai piennarta. Jos jalkakäytävää tai piennarta ei ole, tai sillä kulkeminen ei onnistu ilman haittaa, jalankulkijan on käytettävä pyörätien tai ajoradan reunaa. Ajoradalla jalankulkijan paikka on vasemmassa reunassa. 

Kaupunki on suorittanut kunnossapidon lain ja muun ohjeistuksen mukaan.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että korvausvaatimus tulee hylätä perusteettomana.

 

Sovelletut säännökset:

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 3 § 1 ja 2 momentti.

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 37 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 9.1.2024 § 5).

Päätös

Korvausvaatimus hylätään.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassa pidettävät ja henkilötietoja sisältävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.