Päätöksen perustelut
Konsernijohtajan päätöksen 7.3.2019 § 40 mukaan painopalvelut on yhteishankittava palvelu. Kaupungin hankintaohjeen kohdan 5.4 mukaan mikäli kyse on yhteishankittavasta tuotteesta tai palvelusta eikä hankintaa tehdä sille keskitetysti kilpailutetulta sopimustoimittajalta tai kaupungin sidosyksiköltä, on hankinnasta tehtävä sen arvosta riippumatta hankintapäätös, jossa on esitettävä perustelut muun hankintapaikan käyttämiselle.
Hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon, mutta ylittää pienhankinta-arvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta, jonka mukaan yli 15.000 euroa (ALV 0%) maksavista hankinnoista on tehtävä päätös.
Tampereen kaupungin Sara Hildénin taidemuseo julkaisee Pentti Kaskipuron näyttelyn yhteydessä alkuvuodesta 2026 kirjan, joka esittelee Kaskipuron grafiikkaa Sara Hildénin Säätiön kokoelmasta. Pentti Kaskipuro (1930–2010) on yksi tunnetuimmista ja kansainvälisesti arvostetuimmista suomalaisista taidegraafikoista.
Julkaisu on kulttuuriteko, joka palvelee taidegrafiikasta kiinnostunutta yleisöä, opetusta ja tutkimusta tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Kirja on osa alan arvostusta nauttivaa Sara Hildénin taidemuseon julkaisuja -sarjaa, joka sisältää jo yli sata nidettä.
Julkaisun painatuksesta lähetettiin tarjouspyyntö kolmelle toimittajalle: Granolle, Punamustalle sekä Offsetdruckerei Grammlich GmbH:lle (tästä eteenpäin Grammlich). Kaskipuro oli etenkin mustavalkoisen taidegrafiikan virtuoosi, minkä vuoksi tarjouspyynnössä korostettiin kokonaiskustannusten ohella mustan värin painamisen laatua sekä aiempaa kokemusta vastaavista taidejulkaisuista. Määräaikaan mennessä tarjoukset saatiin Granolta ja Grammlichilta. Punamusta jätti tarjouksen jättämättä.
Kilpailutuksessa kävi ilmi, että Grammlich on kokonaiskustannuksiltaan edullisin vaihtoehto ja se vastasi myös laadultaan parhaiten lähetettyä tarjouspyyntöä. Grammlich käyttää mustan värin painamiseen kolmea mustan ja harmaan sävyä. Erityiseksi ansioksi katsottiin tarjouspyynnössä mainittu taajuusmoduloitu (stokastinen) rasterointi, joka mahdollistaa tarkan ja vivahteikkaan lopputuloksen, mikä on eduksi Kaskipuron hienovaraiselle grafiikalle. Eduksi katsottiin myös se, että Grammlich on aiemmin tehnyt yhteistyötä mm. maailman suurimpiin lukeutuvan taidekirjakustantamon Hatje Cantzin kanssa. Myös Sara Hildénin taidemuseo painatti yhdysvaltalaistaiteilija Robert Longon hiilipiirustuksia esittelevän, painoteknisesti haastavan näyttelyjulkaisun Grammlichilla (2017).
Grammlichilla on vuosikymmenten kokemus museoiden ja taidegallerioiden julkaisuista ympäri maailmaa, ja he pystyvät toteuttamaan tarjouspyynnön mukaiset painotekniset ratkaisut. Julkaisun toteutustapa ja tekniset ratkaisut tekevät siitä ainutlaatuisen ja erityisen kokonaisuuden, jota ei ole saatavissa muualta. Näistä syistä sopimus Sara Hildénin taidemuseon Pentti Kaskipuron näyttelyjulkaisusta esitetään tehtäväksi Grammlichin kanssa.
Toimittaja on lähettänyt Tilaajalle tilaajavastuulain edellyttävät dokumentit.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.
Hankinnan valmistelijana toimii viestintäsihteeri Harri Vuoti. Asiantuntijana toimii kokoelmapäällikkö Maria Laine.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii viestintäsihteeri, jota tehtävää tällä hetkellä hoitaa Harri Vuoti. Tehtävänhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin tehtävänhoitajalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Sara Hildénin taidemuseon johtosäännön (Tampereen kaupungin hallintosäännön 1.6.2025 alkaen liite 3) 5 §:n kohdan kahdeksan mukaan taidemuseon johtaja päättää muista kuin johtokunnan päätettäväksi määrätyistä sopimuksista.