Päätöksen perustelut
Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut on tehnyt pitkään yhteistyötä työllisyyspalvelujen tuottamisessa kaupunkikonserniin kuuluvan Tampereen Sarka Oy:n kanssa, joka on Tampereen kaupungin omistama yhteiskunnallinen yritys. Sarka tuottaa henkilöstövuokrauksen, siivouksen, kaupunkipyörien ja huoltoryhmän palveluita samalla työllistäen näihin palveluihin osatyökykyisiä ja pitkäaikaistyöttömiä henkilöitä ja tukien heitä jatkotyöllistymisessä valmennuksen avulla. Työllisyys- ja kasvupalvelut on hankkinut tamperelaisille asiakkailleen pilottina kokonaisvaltaista työkyvyn arviointia aidoissa työympäristöissä havainnoituina. Tämä on mahdollistanut työnhakijan työ- ja toimintakyvyn arvioinnin realistisessa kontekstissa. Pilotin toteuttamisaika oli alunperin 31.3.2026 saakka. Työkyvyn arvioinnin palvelun kehittämistarpeiden ja työllisyys- ja kasvupalvelujen asiakastarpeiden vuoksi pilottia jatketaan vuoden 2026 loppuun saakka aiemmin maksuehdoin.
Tampereen työllisyys- ja kasvupalvelut on neuvotelut Tampereen Sarka Oy:n kanssa jatkon työkyvynarvioinnin palvelusta. Sopimus käynnistyy välittömästi edellisen sopimuskauden päätyttyä katkotta (1.4.2026). Tällä varmistetaan henkilöasiakkaiden katkoton palvelu. Sopimus voidaan allekirjoittaa kuitenkin aikaisintaan, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimukausi on 31.12.2026 saakka.
Tampereen Sarka Oy:n kanssa tehtävässä hankinnassa on kyseessä lain julkisista hankinnoista 15 §:n mukaisesta sidosyksikköhankinnasta. Hankintaan ei näin ollen sovelleta hankintalakia.
Hankinnan kohteena olevaan palveluun sisältyy noin kolmen kuukauden aikana toteutettava työkyvyn arviointi pääasiassa yksilövalmennuksena. Valmennuskokonaisuus käsittää työkokeilupaikan etsinnän työnhakija-asiakkaan työkykyä ja osaamista vastavissa työtehtävissä aidossa työympäristössä ja työkokeilusopimuksen laadinnassa avustamisen. Yksilövalmennus toteutetaan työpaikalla ja sen aikana havainnoidaan työkokeilijan fyysistä-, psyykkistä- ja sosiaalista toimintakykyä. Palvelutuottaja on säännöllisesti yhteydessä työntekopaikkaan sekä työkokeilijaan ja varmistaa jatkuvan seurannan sekä tuen työntekopaikalle. Havainnoinnin ja valmennustapaamisten perusteella palvelutuottaja laatii kattavan kirjallisen lausunnon työkyvyn arvioinnin lopputuloksesta (lausunnon sisältö eritelty erikseen).
Valmennuksen maksimiveloitus per asiakas on maksimissaan 1380 €.
Palvelun hinta koostuu seuraavista; aloitusmaksu 330 €, kuukausiveloitus 350 € / kk. Palvelutuottajan minimilaskutus on aloitusmaksun suuruus 330 €.
Sopimukseen sisältyy lisäksi erillinen 1380 € rekrytointipalkkio asiakkaan työllistymisestä avoimille työmarkkinoille valmennuksen avulla.
Lisäpalveluina mahdollisuus hankkia uravalmennusta ja / tai tukea työsuhteen alkuun työkyvyn arviointipalvelun johtaessa työllistymiseen. Palvelun hinta 350 € / kuukaudessa.
Hankinnan kokonaisarvo riippuu palveluun ohjattujen asiakkaiden määrästä. Asiakasmäärän nyt hankittavalla sopimuskaudella 1.4.-31.12.2026 on arvioitu olevan noin 40 - 100 asiakasta. Näin ollen hankinnan arvonlisäveroton kokonaishinta sitoumuksetta sopimuskaudelta mukaan lukien aiempi pilotti on 55 000 -140 000 euroa.
Sopimus Sarkan työkyvynarvioinnin palvelusta esitetään tehtäväksi Tampereen Sarka Oy:n (y-tunnus 2419449-5) kanssa.
Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.
Hankinnan valmistelijoina toimivat palvelupäällikkö Mirva Rosholm, erityisasiantuntija Tiina Huhtala, palveluesihenkilö Niina Tammi ja hankintakoordinaattori Outi Koivisto.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii palvelujohtaja, monialaiset työllisyyspalvelut, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Tommi Eskonen. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Hankinnan arvonlisäveroton enimmäisarvo on sitoumuksetta 140 000 euroa sopimuskauden aikana.