Päätöksen perustelut
Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut on tehnyt pitkään yhteistyötä työllisyyspalvelujen tuottamisessa kaupunkikonserniin kuuluvan Tampereen Sarka Oy:n kanssa, joka on Tampereen kaupungin omistama yhteiskunnallinen yritys. Sarka tuottaa henkilöstövuokrauksen, siivouksen, kaupunkipyörien ja
huoltoryhmän palveluita samalla työllistäen näihin palveluihin osatyökykyisiä ja pitkäaikaistyöttömiä henkilöitä ja tukien heitä jatkotyöllistymisessä valmennuksen avulla. Nyt hankittava Sarkan palvelu tarjoaa kokonaisvaltaista tukea työllistymiseen erityisesti työvoimapula-aloille, kuten perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen.
Tampereen työllisyys- ja kasvupalvelut neuvotteli Tampereen Sarka Oy:n kanssa tarjouksen Työllistymisen ja osaamisen kehittämisen palvelusta. Sopimus käynnistyy, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman ja hankintasopimus on allekirjoitettu. Sopimus päättyy 31.12.2025.
Tampereen Sarka Oy:n kanssa tehtävässä hankinnassa on kyseessä lain julkisista hankinnoista 15 §:n mukaisesta sidosyksikköhankinnasta. Hankintaan ei näin ollen sovelleta hankintalakia.
Hankinnan kohteena olevaan palveluun sisältyy työsuhteen aikainen tuki, yksilöllinen valmennus, osaamisten ja vahvuuksien tunnistaminen, työnhakutaitojen kehittäminen, opinnollistaminen ja opintoihin ohjaus, tarvittaessa työkyvyn arviointi, digitaalinen oppimisympäristö, työpajat ja motivointi. Hankinnan kohderyhmä ovat työllisyys- ja kasvupalvelujen varhaiskasvatukseen tai perusopetukseen ammatillisesti suuntautuvat henkilöasiakkaat. Hankinta on tiivis syksyllä 2025 toteutettava kokonaisuus. Palvelun vaikuttavuutta arvioidaan sopimuskauden päätyttyä.
Hankinnan arvonlisäveroton kokonaishinta sopimuskaudelta on 57 040 euroa.
Sopimus Työllistymisen ja osaamisen kehittämisen palvelusta esitetään tehtäväksi Tampereen Sarka Oy:n (y-tunnus 2419449-5) kanssa.
Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.
Hankinnan valmistelijoina toimivat palvelujohtaja Sari Oksanen, palvelujohtaja Tommi Eskonen ja hankintakoordinaattori Outi Koivisto.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii kehittämispäällikkö, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Tarja Paulaniemi. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 57 040 euroa sopimuskauden aikana.
Työllisyys- ja kasvujohtajan päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 28.8.2025 § 38. Elinvoiman palvelualueen toimintasääntö 26.8.2025 alkaen.