Päätöksen perustelut
Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta on hyväksynyt yksityisen varhaiskasvatuksen valvontasuunnitelman vuodelle 2026 (10.2.2026, 17 §). Valvontasuunnitelman mukaisesti yksityisen varhaiskasvatuksen toimintaa valvotaan säännöllisillä tarkastuskäynneillä. Palveluntuottajan tulee ilmoittaa kunnalle viipymättä, mikäli toiminnassa tapahtuu merkittäviä muutoksia tai palveluntuottajan toiminta keskeytyy.
Tampereen kaupungin yksityisen varhaiskasvatuksen valvontakoordinaattori on toteuttanut valvontasuunnitelman mukaisen tarkastuskäynnin yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajan Kullannuppu Oy:n päiväkoti Kullannupussa päivämäärä 15.9.2026.
Tarkastuskäynnillä on tarkastettu palveluntuottajan omavalvontasuunnitelma sekä se, että palveluntuottajan toiminta täyttää varhaiskasvatuslaissa asetetut vaatimukset. Lisäksi on tarkastettu varhaiskasvatusympäristön turvallisuus ja soveltuvuus lasten varhaiskasvatuspalveluihin.
Suoritetun tarkastuksen perusteella todetaan, että yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottaja päiväkoti Kullannuppu Oy:n päiväkoti Kullannupun toiminta täyttää varhaiskasvatuslaissa asetetut vaatimukset. Tarkastuskertomus on tämän päätöksen liitteenä.
Sovelletut oikeusohjeet
Varhaiskasvatuslaki (540/2018) 2–3 §, 10–11 §, 15a-15d §, 20–21 §,23–25 §, 26–28 §, 31 §, 33–34 §, 35 §, 36 §, 37 §, 39 §, 42–42 §, 48 §, 50 §, 52 §, 55–56 §, 57a §, 57b §, 75 §