§ 27 Polkuja-projektin toteuttaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:6925/02.04.01/2020

Päätöspäivämäärä

1.2.2021

Päätöksen tekijä

Johtaja, ammatillinen koulutus

Valmistelijan yhteystiedot

Koulutuspäällikkö Jari Rauhala, puh. 040 506 9170, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

Johtaja, ammatillinen koulutus Outi Kallioinen, puh. 044 423 5473, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Päätöksen perustelut

Turun kaupunki on hakenut Opetushallitukselta rahoitusta 15.10.2020 Oikeus osata hakuryhmän 1.2. opiskelijoiden perustaitojen ja jatko-opintovalmiuksien vahvistaminen painopisteestä Polkuja-yhteishankkeelle. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on ollut mukana hakemuksessa verkostohankkeen yhtenä osatoteuttajana. 

Polkuja-hankkeen tavoitteena on kehittää ammatillisiin oppilaitoksiin toimintamalli perustaitojen lähtötason tarkoituksenmukaiseen testaamisen ja kartoittamiseen sekä perustaitojen vahvistamista tarvitseville ohjattu polku osaamisen kehittämiseen. Lisäksi hankkeessa kehitetään yhteisten tutkinnon osien osaamisen osoittamisen kehittämiseen sisällöt, toteutustavat ja arviointikriteerit sisältävä toimintamalli, ja etenkin aliedustetut ryhmät huomioon ottava korkea-asteen opintoihin suuntaava valmennuspolku.

Opetushallitus on myöntänyt 13.11.2020 (57/2110/2020) Polkuja-hankkeelle rahoitusta Oikeus osata - Ammatillisen koulutuksen laatu ja tasa-arvo haun painopisteestä 1.2 Opiskelijoiden perustaitojen ja jatko-opintovalmiuksien vahvistaminen 500 000 yhteensä euroa.

Myönnetyn avustuksen käyttöaika on 13.11.2020–30.6.2022.

Projektia hallinnoi Turun kaupunki ja hankkeen osatoteuttajina toimivat Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia, Koulutuskeskus Salpaus, Ammattiopisto Spesia Oy sekä Koulutuskuntayhtymä Tavastia.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 666 667 euroa. Tredun osuus projektin kokonaisbudjetista 112 495 euroa, josta valtionavustuksen osuus on 84 371 euroa. Tampereen seudun ammattiopiston omarahoitusosuus on 28 124 euroa. 

Elinvoima-​ ja kilpailukyky palvelualueen toimintasäännön 23.10.2020 § 128 perusteella Tredun projektipäälliköillä on oikeus tehdä alle 15 000 euron hankintoja vastuullaan olevien projektien osalta projektisuunnitelman ja -​ budjetin mukaisesti. Ammatillisen koulutuksen johtajan päätöksen 5.10.2020 § 214 perusteella projektin vastuullisella hoitajalla on tilausoikeus projektin kustannusarvion puitteissa. Kustannusten hyväksymisessä noudatetaan johtajan,​ ammatillinen koulutus,​ päätöksiä hyväksymisoikeuksista.

Johtajan, ammatillinen koulutus päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 23.10.2020 § 128 Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasääntö. (Toimintasäännön liite: Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajan toimivallan siirtäminen 1.11.2020 alkaen.) 

Päätös

Tampereen seudun ammattiopistossa toteutetaan rahoituspäätöksen nro 57/2110/2020 (13.11.2020) mukainen Polkuja-projekti ajalla 1.2.2021–30.6.2022. 

Projektin kokonaiskustannusarvio on 666 667 euroa, josta Tampereen seudun ammattiopiston osuus on 112 495 euroa. Tredun omarahoitusosuus on 28 124 euroa.

Projektin vastuulliseksi hoitajaksi nimetään projektipäällikkö Tiina Huovila ja taloushallinnon yhteyshenkilöksi taloussihteeri Katja Hautala.  

Projektityöryhmä nimetään myöhemmin.

Projektin vastuullisen hoitajan ja taloushallinnon yhteyshenkilön esimiehinä toimivat heidän vakituiset esimiehensä.

Projektin kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 134728 ja projektin PRR-tunnus on H1340_201_15.

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhallinnon pysyväismääräystä ja projektiohjeistusta. 

Allekirjoitus

Johtaja Outi Kallioinen