Päätös
Muutoksia valtuustoryhmissä
Puheenjohtaja luki seuraavan ilmoituksen:
Tampereen kaupungin valtuustolle ilmoitetaan, että kaupunginvaltuutettu Aarne Raevaara on liittynyt Perussuomalaisten Tampereen valtuustoryhmään 23.1.2021.
Perussuomalaisten Tampereen valtuustoryhmä
Sihteeri Ossi Aho
Nuorisovaltuuston edustajat
Hallintosäännön 97 §:n mukaan nuorisovaltuusto voi nimetä valtuuston kokoukseen edustajansa,
jolla on läsnäolo- ja puheoikeus. Nuorisovaltuusto on nimennyt 2021 valtuustoon edustajikseen Kiia Koukun ja Arttu Vuoren, varalle Aada Ahon ja Maria Markkulan.
Vaalikaranteeni
Perinteisen tavan mukaisesti pormestarin 28.1.2019 antamalla ohjeella vaalikaranteenin aikana valtuustoaloitteita ei tuoda toimielinten käsittelyyn. Kyselytunteja ei myöskään pidetä. Vuonna 2021 tämä koskee 18.4. toimitettavia kuntavaaleja. Uusia aloitteita voi kuitenkin jättää normaalisti.
Strategiawebinaari
Valtuustolle järjestetään keskiviikkona 10.3.2021 strategian arviointiwebinaari, jonka teemana on kaupungin nykyisen strategian ja strategiakauden tavoitteiden toteutumista arvioiva keskustelutilaisuus. Webinaarin kutsut ilmoittautumisohjeineen toimitetaan myöhemmin.
Valtuuston videotallenteiden käyttö
Valtuuston kokouksista tehtyjen videotallenteiden tekijänoikeuksia tulee kunnioittaa. Mikäli tallenteita käytetään omiin tarkoituksiin ja leikataan omaa puheenvuoroa, on hyvän tavan mukaista, että toisten puheenvuoroja ei pätkitä eikä käytetä tukemaan omaa viestiä niin, että viestisisältö muuttuu. Toisten puheenvuoroja ei tule käyttää ilman heidän lupaansa ja niin, että se muuttaisi asiasisältöä.