§ 12 Turva-projektin toteuttaminen ja yhteistyösopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:7286/02.04.01/2020

Päätöspäivämäärä

19.2.2021

Päätöksen tekijä

Kehitysjohtaja, ammatillinen koulutus

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Anne Erkinheimo-Kyllönen, p. 044 431 4461, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

Kehitysjohtaja Tuula Hoivala, p. 050 329 5711, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

SASKY koulutuskuntayhtymä on hakenut rahoitusta 4.12.2020 Opetushallituksen Oikeus osata – ammatillisen koulutuksen täydentävä valtionavustushaun, 2.4 Ammatillisen koulutuksen turvallisuuskulttuurin kehittämisen painopisteestä Turva-verkostohankkeelle. Tredu on ollut mukana hakemuksessa yhtenä osatoteuttaja. 

Hankkeen tavoitteena on turvallisuuden vaikuttavien ilmiöiden tunnistaminen, niihin varautuminen sekä reagoiminen yhteisellä tavalla; turvallisuusosaamisen lisääminen, kriisiviestinnän toimintamallien parantaminen ja yhteisen turvallisuuskulttuurin kehittäminen sekä kiusaamiseen puuttumisen mallin kehittäminen osaksi ammattiosaajan työkykypassia. Hankkeessa tuotetaan valmiussuunnitelman malli ja ohjeet tukemaan ja yhtenäistämään eri toimijoiden valmiussuunnittelua sekä luodaan toimintaohjeet ja pedagoginen malli häirinnän varhaisen vaiheen puuttumista varten ja tuotetaan kriisiviestinnän toimintamalli.

Opetushallitus on myöntänyt 15.12.2020 (9/4549/2020) Turva-hankkeelle rahoitusta Oikeus osata haun painopisteestä 2.4 Ammatillisen koulutuksen turvallisuuskulttuurin kehittäminen yhteensä 169 500 euroa.

Avustuksen käyttöaika on 15.12.2020 - 30.6.2022.

Projektia hallinnoi SASKY koulutuskuntayhtymä ja hankkeen muina toteuttajina toimii Tampereeen aikuiskoulutuskeskus TAKK, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu sekä Valkeakosken ammattiopisto Vaao.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 226 000 euroa. Tredun osuus projektin kokonaisbudjetista on 65 333 euroa, josta valtionavustuksen osuus on 49 000 euroa.Tampereen seudun ammattiopiston omarahoitusosuus 16 333 euroa.

Projektin hallinnoija on tehnyt esityksen yhteistyösopimuksesta hallinnoijan ja osatoteuttajien välillä. Sopimusesityksen mukaan SASKY koulutuskuntayhtymä on projektin hallinnoija ja koordinaattori ja vastaa koko hankkeen taloudellisesta ja hallinnollisesta koordinoinnista sekä osapuolten välisestä yhteistyöstä.

Projektin muut toteuttajat/ yhteistyökumppanit sitoutuvat:

  1. Suorittamaan sopimuksessa ja sen liitteissä nimetyt tehtävät yhteistyössä koordinaattorin ja muiden osapuolten kanssa.   
  2. Huolehtimaan sisäisestä tiedottamisesta hankkeen osalta omassa organisaatiossaan.
  3. Tiedottamaan välittömästi mahdollisista viivästyksistä ja muutostarpeista koordinaattorille.
  4. Vastaamaan hankkeen taloudesta ja talouden seurannasta sekä toiminnallisesta toteutumisesta osapuolen osalta ja raportoinnista koordinaattorille.
  5. Vastaamaan hankkeen hallinnoimisesta osapuolen osalta omassa organisaatiossaan.
  6. Nimeämään hankkeelle organisaatiostaan vastuuhenkilön, joka huolehtii hankkeen toteuttamisesta ja hallinnoimisesta omassa organisaatiossa ja toimii yhteistyössä koordinaattorin ja muiden osapuolten kanssa hankkeen toteuttamiseksi. Lisäksi osapuoli sitoutuu nimeämään hankkeelle taloushallinnon toimenpiteistä vastuussa olevan henkilön omassa organisaatiossaan.
  7. Vastaamaan siitä, että hankkeessa mukana olevan osapuolen henkilöstö käyttää työaikansa hankkeen tavoitteiden ja toiminnan mukaisiin toimenpiteisiin ja pitävät työajastaan rahoittajan vaatimaa työajanseurantaa.
  8. Noudattamaan rahoituspäätöksen ehtoja ja rahoittajan antamia ohjeita.
  9. Noudattamaan sopimusta ja sen liitteitä

Kaikki lisäykset ja muutokset sopimukseen on tehtävä kirjallisesti, ja ne tulevat kaikkia osapuolia sitoviksi, kun kukin osapuoli on ne allekirjoituksellaan vahvistanut. Sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sen ja päättyy, kun kaikki sopimuksessa ja sen kohteena olevasta projektista aiheutuneet velvollisuudet on suoritettu ja rahoittajan tarkastusoikeus päättyy.

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhallinnon pysyväismääräystä ja projektiohjeistusta.

Elinvoiman​ ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasäännön 23.10.2020 §128 perusteella Tredun projektipäälliköillä on oikeus tehdä alle 15 000 euron hankintoja vastuullaan olevien projektien osalta projektisuunnitelman ja -​ budjetin mukaisesti. Ammatillisen koulutuksen johtajan päätöksen 5.10.2020 § 214 perusteella projektin vastuullisella hoitajalla on tilausoikeus projektin kustannusarvion puitteissa. Kustannusten hyväksymisessä noudatetaan johtajan,​ ammatillinen koulutus,​ päätöksiä hyväksymisoikeuksista.

Kehitysjohtajan päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 23.10.2020 §128 Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasääntö (toimintasäännön liite: Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajan toimivallan siirtäminen 1.11.2020 alkaen).

Päätös

Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa toteutetaan rahoituspäätöksen 9/4549/2020 (15.12.2020) mukainen Turva-projekti ajalla 19.2.2021 - 30.6.2022.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 226 000 euroa, josta Tampereen seudun ammattiopiston osuus on 65 333 euroa, ja Tredun omarahoituksen osuus on 16 333 euroa.

Hyväksytään SASKY koulutuskuntayhtymän, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK:in, Valkeakosken ammattiopisto Vaao:n ja Tampereen kaupungin / Tampereen seudun ammattiopisto Tredun välinen yhteistyösopimus esityksen mukaisesti. Sopimus sitoo Tampereen kaupunkia lopullisesti kuitenkin vasta, kun kaupungin sopimusta koskevat päätökset ovat saaneet lainvoiman. 

Projektin vastuullinen hoitaja ja projektityöryhmä nimetään myöhemmin.

Projektin taloushallinnon yhteyshenkilöksi nimetään projektipalvelusihteeri Bilyana Dzhateva. 

Projektin taloushallinnon yhteyshenkilön esimiehenä toimii hänen vakituinen esimiehensä. 

Projektin kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 134728 ja projektin PRR-tunnus on H1340_201_18.

Allekirjoitus

Kehitysjohtaja Tuula Hoivala