§ 27 Ratikan taide: Hakametsän pysäkin valotaide, toteutuksen suorahankinta

Lataa  Kuuntele 

TRE:6075/02.07.01/2019

Päätöspäivämäärä

22.3.2021

Päätöksen tekijä

Johtaja, kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Projektipäällikkö Antti Haukka, p. 040 180 7096, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Katri Naulo, p. 040 801 6003, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

 

Tampereen Ratikan valikoitujen pysäkkien ympäristöön tai osaksi pysäkkikatoksia muodostuu yhtenäinen taidekokonaisuus. Tavoitteena on, että kokonaisuus on valmis, kun Tampereen Ratikan liikennöinti alkaa elokuussa 2021.

Pysäkkitaidekokonaisuuteen haettiin keväällä 2020 avoimella haulla taiteilijoita. 58 hakijan joukosta valittiin Hakametsän pysäkille taiteilijaksi Mia Erlin. Taiteilijan tehtävänä oli suunnitella pysäkkialueelle valotaideteos, mahdollisesti integroimalla teos pysäkkialueen tuleviin rakenteisiin.

Taiteilijalta on hankittu ensin luonnosvaiheen työ, jossa teoksen työstämistä on ohjattu alustavista ideoista haluttuun suuntaan. Lopullinen luonnos valmistui ja hyväksyttiin helmikuussa 2021. Luonnoksen hyväksymisen jälkeen siirrytään toteutusvaiheeseen. Teos toteutetaan Sarvijaakonaukion rakentamisen aikatauluihin yhteen sovittaen siten, että se valmistuu viimeistään elokuun 2021 loppuun mennessä.

Teokselle on määritelty kattohinta 44 700 euroa, joka sisältää kaikki kulut, kuten taiteilijapalkkion, materiaalit, kuljetukset, asennukset ja matkakulut. Työssä voidaan käyttää apuna alihankkijoita. Kattohintaa ei saa ylittää ilman tilaajan lupaa ja kaikki kulut laskutetaan toteuman mukaisesti.

Kyseessä on lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397 /2016) 40 § 2 momentin 3) kohdan mukainen suorahankinta, sillä hankinnan tarkoituksena on ainutkertaisen taideteoksen tai taiteellisen esityksen luominen tai hankkiminen.

Päätös

Hankitaan Mia Erliniltä Ratikan taideohjelman mukainen valotaideteos Hakametsän raitiopysäkille suorahankintana kattohintaan 44 700 euroa (alv 0 %). Kustannukset maksetaan Liikenneväylien investointien kustannuspaikalta 111850.

Taiteilijan kanssa solmitaan kirjallinen sopimus. Hankintapäätös sitoo kaupunkia vasta, kun sopimus on allekirjoitettu.

Allekirjoitus

Johtaja Mikko Nurminen