§ 55 YIT Suomi Oy:n, Metsä Board Oyj:n ja Tampereen kanpungin välinen sopimus koskien louheen välivarastointia Niemenrannassa

Lataa  Kuuntele 

TRE:2593/10.03.00/2021

Päätöspäivämäärä

6.4.2021

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Rakennuttajainsinööri Pasi Ruohomäki, puh. 050 547 6153, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Niemenranta III alueen asemakaavaan 8496 sisältyy uuden pienvenesataman rakentaminen. Asemakaavan mukaisen sataman rakentaminen aloitettiin louherakenteisten rantatäytön ja aallonmurtajapenkereen toteuttamisella. Tampereen kaupungilla on vesilain mukainen lupa Niemenrannan venesataman rakentamiselle, vesistötäytölle ja vesirakentamiselle.

Niemenrannan satamaa on rakennettu Sulkavuoresta Keskuspuhdistamo- hankkeelta louhitulla Tampereen kaupungin omistamalla kiviaineksella. Lähtökohtaisesti tavoite oli, että louherakenteet saadaan toteutettua maaliskuun 2021 loppuun mennessä. Hankala ja haastava jäätilanne ei mahdollistanut kuitenkaan lauttaruoppaustyön jatkamista läpi talven, joten rakennustyö jäivät osin kesken. Rakentamista jatketaan veneilykauden jälkeen syksyllä 2021.

Keskuspuhdistamo- hankkeelta on mahdollista vastaanottaa kiviainesta vielä kevään 2021 aikana, joten kaupungin näkökulmasta on tarkoituksenmukaista varautua Niemenrannan sataman aallonmurtajan valmiiksi rakentamiseen varastoimalla louhe Niemenrantaan rakennuskohteen läheisyyteen.

YIT Suomi Oy:n, Metsä Board Oyj:n ja Tampereen kaupungin kesken on sovittu Niemenrannan alueen tonttien, kiinteistötunnukset 837-264-7923-20,21,23,24,25 sekä 26, käyttämisestä tähän välivarastointitarkoitukseen. Alueen käytöstä ei peritä korvausta.

 

 

Päätös

YIT Suomi Oy:n, Metsä Board Oyj:n ja Tampereen kanpungin välinen sopimus koskien louheen välivarastointia Niemenrannassa hyväksytään.

Kaupunkiympäristön toimintasäännön (§5) perusteella palvelualueen johtaja, palveluryhmän johtaja tai muu viranhaltijapäätöksen tekijä allekirjoittaa hallintosäännön ( § 147) mukaisesti alaistaan toimintaa koskevat asiakirjat.

Allekirjoitus

rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen