§ 8 Toimitusjohtajan päätösvallan siirtäminen Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksella

Lataa  Kuuntele 

TRE:1894/00.02.01/2021

Päätöspäivämäärä

8.3.2021

Päätöksen tekijä

Toimitusjohtaja, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos

Lisätietoja päätöksestä

Toimitusjohtaja Pekka Pirhonen, puh. 0400 172 328, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätös

Tampereen kaupungin hallintosäännön § 39 mukaan toimitusjohtaja päättää mm. henkilöstön ottamisesta ja erottamisesta sekä kelpoisuusvaatimuksista, päätösvaltaansa siirtämisestä alaiselleen viranhaltijalle, liikelaitosten henkilöstön tehtävistä, irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta sekä muusta päivittäisestä liiketoiminnasta. 

 

Toimitusjohtaja Pekka Pirhonen päätti, että toimitusjohtajalle kuuluvasta päätösvallasta siirretään päätösvaltaa seuraavasti:

 

Linja-autonkuljettajia koskevissa henkilöstöasioissa

liikennejohtajalle

- opintovapaa ja oppisopimuslain mukainen koulutus

- vuorotteluvapaa ja palkallinen työ/virkavapaa kuntoutukseen

- osa-aikaeläke ja osa-aikatyö

- henkilökohtaiset yli viikon mittaiset palkattomat vapaat taloudellisten syiden, yksityisasioiden, pakottavien perhesyiden, läheisen hoidon, asepalveluksen tai siihen rinnastettavan syyn sekä luvattoman poissaolon vuoksi

- määräaikaiset, alle 6 kk mittaiset, linja-autonkuljettajien työsuhteet

- irtisanoutuminen ja siirtyminen toisiin tehtäviin

 

ja edelleen liikennejohtajan ohella liikennepäällikölle ja liikennesuunnittelijalle

- vuosilomat

- ammattiyhdistys-, työsuojelu- ja yhteistoimintakoulutus

- alle viikon mittainen ammatillinen koulutus tai muu työpäivään

  rinnastettava poissaolo

- määräaikaiset, alle viikon mittaiset, linja-autonkuljettajien työsuhteet

- henkilökohtaiset alle viikon mittaiset palkattomat vapaat taloudellisten syiden, yksityisasioiden, pakottavien perhesyiden, läheisen hoidon, asepalveluksen tai siihen rinnastettavan syyn sekä luvattoman poissaolon vuoksi

 

ja edelleen liikennejohtajan, liikennepäällikön ja liikennesuunnittelijan ohella ajomestareille linja-autonkuljettajia koskevissa asioissa

- merkkipäivä- ja huomioimisvapaat

- työaikapankkijärjestelmän mukainen vapaa (ns. kirjavapaa)

 

ja edelleen liikennejohtajan, liikennepäällikön, liikennesuunnittelijan ja ajomestareiden ohella liikennetarkastajille linja-autonkuljettajia koskevissa asioissa

- lääkärin myöntämä sairausloma

- enintään 5 vrk mittainen esimiehen myöntämä sairausloma tai äkillisesti sairastuneen lapsen hoitovapaa

 

Liikenne-esimiehiä koskevissa henkilöstöasioissa

liikennejohtajalle kaikkia ja liikennepäällikölle liikennesuunnittelijaa sekä ajomestareita koskien

- vuosilomat

- ammattiyhdistys-, työsuojelu- ja yhteistoimintakoulutus

- alle viikon mittainen ammatillinen koulutus tai muu työpäivään rinnastettava poissaolo kuten yksittäinen etätyöjakso

- henkilökohtaiset alle viikon mittaiset palkattomat vapaat taloudellisten syiden, yksityisasioiden, pakottavien perhesyiden, läheisen hoidon, asepalveluksen tai siihen rinnastettavan syyn sekä luvattoman poissaolon vuoksi

- lääkärin myöntämä sairausloma

- enintään 5 vrk mittainen esimiehen myöntämä sairausloma tai äkillisesti sairastuneen lapsen hoitovapaa

 

Kalustotekniikan henkilöstöä koskevissa henkilöstöasioissa

kalustopäällikölle

- opintovapaa ja oppisopimuslain mukainen koulutus

- ammattiyhdistys-, työsuojelu- ja yhteistoimintakoulutus

- vuorotteluvapaa ja palkallinen työ/virkavapaa kuntoutukseen

- osa-aikaeläke ja osa-aikatyö

- vuosilomat

- alle viikon mittaiset koulutus-, kuntoutus- ja sairauslomat

- henkilökohtaiset yli viikon mittaiset palkattomat vapaat taloudellisten syiden, yksityisasioiden, pakottavien perhesyiden, läheisen hoidon, asepalveluksen tai siihen rinnastettavan syyn sekä luvattoman poissaolon vuoksi

 

ja edelleen kalustopäällikön ohella kalustomestarille seuraavissa liikennetarkastajia ja huoltomiestä koskevissa asioissa

- vuosilomat

- merkkipäivä-, huomioimis-, saldo- ja vapaana pidettävät ylityövapaat ja lyhytaikaiset työaikajärjestelyt

- enintään 2 vrk mittainen poissaolo ammatillisen koulutuksen tai muun työpäivään rinnastettava syyn kuten etätyön vuoksi 

- lääkärin myöntämä sairausloma

- enintään 5 vrk mittainen esimiehen myöntämä sairausloma tai äkillisesti sairastuneen lapsen hoitovapaa

- henkilökohtaiset alle viikon mittaiset palkattomat vapaat taloudellisten syiden, yksityisasioiden, pakottavien perhesyiden, läheisen hoidon, asepalveluksen tai siihen rinnastettavan syyn vuoksi

 

Huollon henkilöstöä koskevissa henkilöstöasioissa

huoltopäällikölle

- opintovapaa ja oppisopimuslain mukainen koulutus

- ammattiyhdistys-, työsuojelu- ja yhteistoimintakoulutus

- vuorotteluvapaa ja palkallinen työ/virkavapaa kuntoutukseen

- osa-aikaeläke ja osa-aikatyö

- vuosilomat

- merkkipäivä-, huomioimis-, saldo- ja vapaana pidettävät ylityövapaat

- alle viikon mittaiset koulutus-, kuntoutus- ja sairauslomat

- henkilökohtaiset yli viikon mittaiset palkattomat vapaat taloudellisten syiden, yksityisasioiden, pakottavien perhesyiden, läheisen hoidon, asepalveluksen tai siihen rinnastettavan syyn sekä luvattoman poissaolon vuoksi

 

ja edelleen huoltopäällikön ohella huollon työnjohtajille asentajia koskevissa asioissa:

- lääkärin myöntämä sairausloma

- enintään 5 vrk mittainen esimiehen myöntämä sairausloma tai äkillisesti sairastuneen lapsen hoitovapaa

 

Hallinnon toimihenkilöitä koskevissa henkilöstöasioissa 

henkilöstökoordinaattorille johdon assistenttia, talouspalveluvastaavaa, talouspalvelusihteeriä sekä toimistosihteeriä koskien

- vuosilomat

- merkkipäivä-, huomioimis-, saldo- ja vapaana pidettävät ylityövapaat ja lyhytaikaiset työaikajärjestelyt

- enintään 2 vrk mittainen poissaolo ammatillisen koulutuksen tai muun työpäivään rinnastettava syyn, kuten etätyön, vuoksi

- lääkärin myöntämä sairausloma

- enintään 5 vrk mittainen esimiehen myöntämä sairausloma tai äkillisesti sairastuneen lapsen hoitovapaa

- henkilökohtaiset alle viikon mittaiset palkattomat vapaat taloudellisten syiden, yksityisasioiden, pakottavien perhesyiden, läheisen hoidon, asepalveluksen tai siihen rinnastettavan syyn vuoksi

 

Kiinteän ja irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnan osalta

- liikennejohtajalle oman yksikön toimialaan kuuluviin hankintoihin 30 000 euroon saakka

- kalustopäällikölle oman yksikön toimialaan kuuluviin hankintoihin 30 000 euroon saakka

- huoltopäällikölle oman yksikön toimialaan kuuluviin hankintoihin 10 000 euroon saakka

- kalustomestarille oman yksikön toimialaan kuuluviin hankintoihin 10 000 euroon saakka

- korjaamon työnjohtajille korjattavana tai huollettavana olevaan oman yksikön kuljetuskalustoon kohdistuviin hankintoihin 5 000 euroon saakka

- liikennepäällikölle, liikennesuunnittelijalle, liikennetarkastajille,henkilöstökoordinaattorille, johdon assistentille, talouspalveluvastaavalle, talouspalvelusihteerille, toimistosihteerille sekä kalustonhoitajalle oman yksikön toimialaan kuuluviin hankintoihin 2 000 euroon saakka.

 

Delegointipäätöksessä mainittujen vastuuhenkilöiden ohella annetaan konsernijohtajan delegointipäätöksessä mainituille konsernihallinnon erikseen nimetyille henkilöille oikeus hyväksyä liikelaitosta koskevia tuloja ja menoja, kun ne liittyvät tiettyihin yhteisesti käsiteltäviin menoihin kuten, kuten esim. tilausten mukaisia tilausajolaskuja, luottokortilla tehtyjä matkoihin liittyviä matkasuunnitelmalla hyväksyttyjä menoja.

 

Delegointipäätöksen mukaisia hankintatoimia tehdessään tai henkilöstöhallinnosta päätösvaltaa käyttäessään jokainen on velvollinen noudattamaan niin Tampereen kaupungin yleisiä kuin Tampereen Kaupunkiliikenteen erillisiä ohjeistuksia, voimassa olevaa lainsäädäntöä, erillisiä sopimuksia ja hankintaohjeistuksia sekä valvomaan Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen etuja.        

 

Tällä päätöksellä kumotaan aiemmat päätökset toimivallan siirtämisestä.

 

 

Allekirjoitus

Toimitusjohtaja Pekka Pirhonen