Z/Sivistys- ja kulttuurilautakunta, kokous 25.3.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 60 Tila-avustus Suomen lastenkulttuurikeskusten liitolle  

TRE:2001/12.03.00/2021

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Projektipäällikkö Anna Szalay, puh. 044 481 1774, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Perustelut

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto hakee kaupungilta tiloja vastikkeetta käyttöönsä vuodelle 2021 Kulttuuritalo Laikusta. Tila-avustuksen suuruus on 8104,55 euroa. Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto edistää ammattimaisesti toimivien lastenkulttuurikeskusten toimintaedellytyksiä ja koordinoi valtakunnallisia ja kansainvälisiä yhteishankkeita.

Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustustoiminnan yleisten periaatteiden (kh 23.11.2009, päivitetty 25.11.2019) mukaan kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata. Mikäli yhdistyksen toiminta on laaja-alaista, tulee yhdistyksen asiakirjoista voida todentaa avustettavan toiminnan sisältö ja kustannukset Tampereella tapahtuvassa toiminnassa.

Tampereen kaupungin toiminta-avustusta saavien yhdistysten ja yhteisöjen toivotaan käyttävän Tampere.Finland -tunnusta omassa viestinnässään.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitolle myönnetään tilat vastikkeetta käyttöön Kulttuuritalo Laikusta. Kulttuurin palveluryhmällä on kyseisistä tiloista vuokrasopimus Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -yksikön kanssa, jolle kulttuurin palveluryhmä maksaa päätöksessä mainitut tilakustannukset laskua vastaan kustannuspaikalta 137011, sisäinen tilaus 23917, kulttuuri- ja taideyhteisöjen avustukset.

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta.

Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä joko keskeyttää tai avustus peruuttaa, mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Projektipäällikkö Anna Szalay oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Avustuksen hakija, Teemu Irri, Elise Pedersen, Päivi Lehtinen, Linnea Nevala, Piritta Haapahuhta, Susanna Lundström, Anna Szalay

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14–16 C, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http://www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.