Kaupunginvaltuusto, kokous 22.3.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 42 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman raportti vuosilta 2018-2020 

TRE:689/12.05.00/2021

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Savisaari Lauri, Johtaja, Lauri.Savisaari@tampere.fi

Perustelut

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä kunnassa. Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelman 28.1.2019. Kehittämiskohteiden etenemistä ja toteutumista seurataan ja niistä raportoidaan valtuustolle ainakin kerran valtuustokaudessa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma otetaan huomioon vuosittaisissa talous- ja toimintasuunnitelmissa. Lakisääteisen suunnitelman keskeiset painopisteet ja tavoitteet sisällytetään kaupungin strategiaan, joka ohjaa myös suunnitelmassa nostettavia tavoitteita ja toimenpiteitä.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma laadittiin vuonna 2018 lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan on kirjattu myös, miten kunnan alueella sijaitsevissa oppilaitoksissa opiskeluhuolto toteutuu. Suunnitelman laatimiseen osallistuivat kaupungin eri toimialat: varhaiskasvatus, perusopetus ja toisen asteen koulutus, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Myös lapsia ja nuoria, järjestöjä, seurakuntia ja muita yhteistyökumppaneita kuultiin suunnitelman laatimisessa.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seuranta ja arviointi ovat osa kaupungin toiminnan ohjauksen kokonaisprosessia. Nyt raportoitavana on vuonna 2018 valmistunut suunnitelma vuosille 2018-2021.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman raportti vuosilta 2018-2020 merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Lauri Savisaarelle sekä kasvatus- ja opetuspäällikkö Tuija Viitasaarelle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Johanna Loukaskorpi poistui kokouksesta päätöksenteon jälkeen.

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kasvatus- ja opetuspäällikkö Tuija Viitasaari, puh. 050 432 3529, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman raportti vuosilta 2018-2020 merkitään tiedoksi.

Päätös

Asia merkittiin tiedoksi.

Lisäksi valtuusto hyväksyi seuraavat toivomusponnet:

Valtuusto edellyttää, että lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman kehitystyössä huomioidaan valtuuston päätös lapsivaikutusten arvioinnista. Hyvinvointisuunnitelmaan kirjataan jatkossa tavoitteet lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseksi suunnitelmakaudella. Raportoinnin yhteydessä valtuustoon tuodaan tiedoksi tehtyjen arviointien määrä, kattavuus ja jakautuminen palvelualueittain.

ja

Seuraavan valtuustokauden aikana valmistuvassa Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa pitää olla yhtenä kehittämiskohteena lastensuojelulain tarkoitus eli oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Näin hyvinvointisuunnitelma sisältäisi myös perusopetuslain § 29 tavoitteet.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman on perustuttava olemassa olevien ongelmien avoimeen käsittelyyn, sekä niihin yhteistyössä laadittaviin ratkaisuihin.

Seuraava Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma pitää sisältää selkeitä toimenpiteitä oppilaiden suojelemiseksi kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä. Raportissa on oltava arvio suunnitelman toteutumisesta.

Kokouskäsittely

Noora Tapio teki seurvaan toivomusponsiehdotuksen:

Valtuusto edellyttää, että lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman kehitystyössä huomioidaan valtuuston päätös lapsivaikutusten arvioinnista. Hyvinvointisuunnitelmaan kirjataan jatkossa tavoitteet lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseksi suunnitelmakaudella. Raportoinnin yhteydessä valtuustoon tuodaan tiedoksi tehtyjen arviointien määrä, kattavuus ja jakautuminen palvelualueittain.

Kannatus: Minna Minkkinen, Anne Liimola, Aila Dündar-Järvinen, Eija Kamppuri, Yrjö Schafeitel, Aarne Raevaara, Olli-Poika Parviainen, Ulla-Leena Alppi, Atanas Aleksovski, Lassi Kaleva ja Ulla Kampman.

Aarne Raevaara teki seuraavan toivomusponsiehdotuksen:

Seuraavan valtuustokauden aikana valmistuvassa Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa pitää olla yhtenä kehittämiskohteena lastensuojelulain tarkoitus eli oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Näin hyvinvointisuunnitelma sisältäisi myös perusopetuslain § 29 tavoitteet.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman on perustuttava olemassa olevien ongelmien avoimeen käsittelyyn, sekä niihin yhteistyössä laadittaviin ratkaisuihin.

Seuraava Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma pitää sisältää selkeitä toimenpiteitä oppilaiden suojelemiseksi kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä. Raportissa on oltava arvio suunnitelman toteutumisesta.

Kannatus: Lassi Kaleva, Anne Liimola, Aila Dündar-Järvinen, Eija Kamppuri, Yrjö Schafeitel ja Atanas Aleksovski.

Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että koska kaupunginhallituksen ehdotukseen ei ollut tehty muutosehdotusta se on tullut valtuuston päätökseksi.

Tämän jälkeen puheenjohtaja tiedusteli valtuustolta, voidaanko Tapion ja Raevaaran tekemät toivomusponsiehdotukset hyväksyä yksimielisesti.

Koska Tapion toivomusponsiehdotusta ei vastustettu puheenjohtaja totesi sen tulleen hyväksytyksi yksimielisesti.

Koska Raevaaran toivomusponsiehdotusta ei hyväksytty yksimielisesti puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Toivomusponsiehdotuksen hyväksyminen JAA, toivomusponsiehdotuksen hylkääminen EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: Raevaaran toivomusponsiehdotus hyväksyttiin äänin 31-21, tyhjää 15.

Äänestystulokset

  • Jaa 31 kpl 46%

    Ulla Kampman, Kalle Kiili, Lassi Kaleva, Veikko Vallin, Pekka Salmi, Lauri Lyly, Atanas Aleksovski, Sari Tanus, Sakari Puisto, Petri Siuro, Heikki Luoto, Lasse Oksanen, Antti Ivanoff, Eija Kamppuri, Anne Liimola, Anneli Kivistö, Salazar Natalia Rincón, Yrjö Schafeitel, Reeta Ahonen, Aila Dundar-Järvinen, Sofia Vikman, Aarne Raevaara, Miisa Karjalainen, Leena Rauhala, Inna Rokosa, Jouni Ovaska, Kirsi Kaivonen, Ari Wigelius, Esa Kanerva, Erkki Axen, Mikko Kriikku

  • Ei 21 kpl 31%

    Maija Kajan, Aleksi Jäntti, Ilkka Sasi, Jouni Markkanen, Riitta Ollila, Minna Minkkinen, Irja Tulonen, Noora Tapio, Merve Caglayan, Jouni Sirén, Leena Kostiainen, Matti Höyssä, Anneli Taina, Juhana Suoniemi, Mikko Aaltonen, Matti Helimo, Anna-Kaisa Ikonen, Sinikka Torkkola, Olga Haapa-aho, Jaakko Mustakallio, Peter Löfberg

  • Tyhjä 15 kpl 22%

    Oras Tynkkynen, Vilhartti Hanhilahti, Ulla-Leena Alppi, Ilkka Porttikivi, Olli-Poika Parviainen, Petri Rajala, Johanna Loukaskorpi, Väinö Friman, Henri Backman, Ilpo Sirniö, Jaakko Stenhäll, Antti Hiitti, Kalervo Kummola, Anne-Mari Jussila, Tiina Elovaara

Tiedoksi

Tuija Viitasaari, Kristiina Järvelä, Lauri Savisaari, Tuire Sannisto, Leena Kostiainen, Mika Vuori, Maria Päivänen, Jukka Etu- Seppälä, Sanni Pöntinen, Marianne Aalto-Siiro, Tiia Heinäsuo, Sirpa Tikka, Hanna Gråsten- Salonen, Marja Nurmi-Vuorinen, Salla Kananen, Marianna Lehtinen, Sari Salomaa- Niemi, Heljä Tokas

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)