§ 37 Arkeen Voimaa -sopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:4159/02.04.01/2021

Päätöspäivämäärä

27.5.2021

Päätöksen tekijä

Z/Johtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Johdon assistentti Riikka Lähteenmäki, puh. 040 801 6027, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johtaja Taru Kuosmanen, puh. 040 704 7337, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Sopimuksessa sovittaan, että Tampereen kaupunki osallistuu Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa kehitetyn näyttöön perustuvan ryhmämuotoisen pitkäaikaissairaiden itsehoitomallin (Chronic Disease Self-Management Programme) juurruttamiseen. Suomessa vuosina 2012-2014 testatusta ja käyttöönotetusta itsehoitomallista käytetään nimeä Arkeen Voimaa -toimintamalli.Toimintamallin juurruttaminen ja levittäminen toteutetaan ja rahoitetaan yhteistyössä Kuntaliiton ja Jyväskylän, Kangasalan, Salon, Sastamalan, Tampereen, Turun, Vantaan ja Ylöjärven kaupunkien sekä Pirkkalan kunnan kanssa.

Sopimus astuu voimaan, kun viimeinen sopijaosapuoli on allekirjoittanut sopimuksen ja sopimus päättyy 31.12.2021.

Tampereen kaupunki toimii toimintamallin juurruttamisen osarahoittajana ja vastaa sopimuksen kohteena olevan toiminnan paikallisesta ja alueellisesta toteuttamisesta sopimuksen ja toimintasuunnitelman mukaisesti.

Tampereen valtakunnallinen rahoitusosuus on vuonna 2021 yhteensä 10 100 euroa. Tampere maksaa valtakunnallisen rahoitusosuuden Kuntaliitolle laskua vastaan kahdessa erässä seuraavan maksuaikataulun mukaisesti:

1. erä 5 050 euroa 30.4.2021 mennessä

2. erä 5 050 euroa 30.11.2021 mennessä

Rahoitusosuuteen ei sisällytetä arvonlisäveroa. Aiemmin yhdessä sovitun mukaisesti ensimmäinen erä maksetaan soten kehittämisrahasta ja toinen erä vastaanottopalveluista.

Päätös

Hyväksytään liitteenä oleva Kuntaliiton kanssa tehtävä Arkeen Voimaa -sopimus.

Allekirjoitus

Johtaja Taru Kuosmanen