Kaupunginvaltuusto, kokous 19.4.2021

§ 52 Tiedoksi merkittävät asiat 

Päätös

Valtuustokausi 1.8.2021-31.5.2025

Laki vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä tuli voimaan 29.3.2021.

Voimaan tulleen lain mukaan ”Vaalilain (714/1998) 144 §:ssä säädetystä poiketen vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13 päivä kesäkuuta 2021. Vuoden 2021 kunta-vaaleissa valittavien valtuustojen toimikausi alkaa poiketen kuntalain (410/2015) 15 §:n 1 momentissa säädetystä 1 päivänä elokuuta 2021 ja jatkuu toukokuun 2025 loppuun. Vuo-den 2017 kuntavaaleissa valittujen valtuustojen toimikausi jatkuu heinäkuun 2021 loppuun. Valtuutettu tai muu kuntalain 69 §:ssä tarkoitettu kunnan luottamushenkilö voi niin halutes-saan erota toimestaan kesäkuun 2021 alusta lukien valtuuston toimikauden jatkumisen pe-rusteella. Tällöin varavaltuutettu kutsutaan valtuutetun tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja muuhun luottamustoimeen valitaan uusi henkilö. Valtuutetun toimesta tai muusta kunnan luottamustoimesta eroamisesta on ilmoitettava kirjallisesti valtuustolle tai luottamushenkilön valinneelle muulle toimielimelle huhtikuun 2021 loppuun mennessä.”

Lisäksi laissa säädetään, että "Kuntalain 32 §:n 2 momentissa säädetystä poiketen kunnan-hallituksen, tarkastuslautakunnan, muiden lautakuntien ja valiokuntien jäsenet valitaan elo-kuussa 2021 pidettävässä valtuuston kokouksessa". Kuntalain 79 §:n mukaan luottamus-henkilö pysyy toimessaan sen ajan, joksi hänet on valittu, ja sen jälkeenkin siihen saakka, kunnes toimeen on valittu toinen. Luottamustoimen jatkuvuusperiaatteella turvataan luotta-mustehtävän hoitaminen toimikauden vaihtuessa.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)