§ 73 Tampereen kaupungin osallistuminen Kalevan kisojen 2021 tukemiseen ja tapahtumaa koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:4062/12.04.01/2021

Päätöspäivämäärä

9.6.2021

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupunki on läpi vuosikymmenten ollut aktiivinen partneri erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä urheilu- ja kulttuuritapahtumissa. Tamperelaiset urheiluseurat ja kansalliset lajiliitot ovat tuoneet omia tapahtumiaan kaupunkiin, ja niillä on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja täällä merkittävässä asemassa olevaan yhteisölliseen toimintaankin. Tampereen kaupungin tavoitteena on olla Pohjoismaiden vetovoimaisin elämyskaupunki vuoteen 2030 mennessä. Elämyskaupungin yksi keskeinen ulottuvuus on vilkas, ympärivuotinen tapahtumatoiminta. Tampere toimii aktiivisesti vahvistaakseen ja kansainvälistääkseen Tampereen tapahtumatarjontaa ja tavoittelee Tampereelle lisää suurtapahtumia.

Kalevan kisat ovat vuosittain järjestettävät yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut. Ensimmäiset yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut pidettiin Tampereella vuonna 1907. Vuoden 2021 Kalevan kisat järjestetään 26. - 29.8.2021 Tampereen stadionilla. Tapahtuman järjestää Tampereen Pyrintö ry. Tampereen kaupunki ja Tampereen Pyrintö ry solmivat sopimuksen tapahtuman sisällöstä ja vastuista sekä kaupungin kokonaistuesta tapahtumalle. Sopimus liitteineen on salainen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17 kohdan perusteella.

Sopimusta laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin tukea tapahtumalle ei lueta valtiontueksi, koska tuensaajan ei katsota olevan yritys EU:n kilpailuoikeuden merkityksessä. Tampereen Pyrintö ry:n toiminta on yleishyödyllistä, monimuotoista liikuntakulttuuria edistävää, ja pitkälti vapaaehtoistyöhön perustuvaa.

Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimii liikunnan ja nuorison palveluryhmä ja tapahtumapalvelut.

Hallintosäännön 36 §:n 30) kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella 26. - 29.8.2021 järjestettävien Kalevan kisojen tukemiseen liitteenä olevassa sopimuksessa määritellyin ehdoin.

Tapahtumaa koskeva Tampereen Pyrintö ry:n ja Tampereen kaupungin välinen sopimus hyväksytään. Sopimus sitoo kaupunkia vasta, kun päätös on saanut lainvoiman.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksessa mainitut kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat.

Lausunnot

Lakimies Jyri Nuojua:
Lakiyksiköllä ei huomautettavaa.

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Tampereen kaupungin taloudellinen tuki tapahtumalle sisältyy konsernihallinnon vuoden 2021 palvelu- ja vuosisuunnitelmaan.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala