§ 72 Ratikan taide: Hippoksen pysäkin sarjakuvataide, toteutuksen suorahankinta

Lataa  Kuuntele 

TRE:6075/02.07.01/2019

Päätöspäivämäärä

16.6.2021

Päätöksen tekijä

Johtaja, kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Projektipäällikkö Antti Haukka, p. 040 180 7096, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Katri Naulo, p. 040 801 6003, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen Ratikan valikoitujen pysäkkien ympäristöön tai osaksi pysäkkikatoksia muodostuu yhtenäinen taidekokonaisuus. Tavoitteena on, että kokonaisuus on valmis, kun Tampereen Ratikan liikennöinti alkaa elokuussa 2021.

Pysäkkitaidekokonaisuuteen haettiin keväällä 2020 avoimella haulla taiteilijoita. 58 hakijan joukosta valittiin Hippoksen pysäkille taiteilijaksi Juliana Hyrri. Taiteilijan tehtävänä oli suunnitella pysäkkialueelle sarjakuvataidetta pysäkkilaitureita reunustavien kaiteiden roiskesuojalevyihin.

Taiteilijalta on hankittu ensin luonnosvaiheen työ, jossa teoksen työstämistä on ohjattu alustavista ideoista haluttuun suuntaan. Lopullinen luonnos valmistui ja hyväksyttiin tammikuussa 2021. Luonnoksen hyväksymisen jälkeen on siirrytty toteutusvaiheeseen. Teos toteutetaan kesän aikana siten, että se valmistuu viimeistään elokuun 2021 loppuun mennessä.

Toteutusvaiheen palkkio on yhteensä 7000 euroa ja se maksetaan Liikenneväylien investointien kustannuspaikalta.

Kyseessä on lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397 /2016) 40 § 2 momentin 3) kohdan mukainen suorahankinta, sillä hankinnan tarkoituksena on ainutkertaisen taideteoksen tai taiteellisen esityksen luominen tai hankkiminen.

Tampereen kaupungin hallintosäännön 37 §:n perusteella palvelualueen johtaja päättää irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelman rajoissa.

Päätös

Hankitaan Juliana Hyrriltä Ratikan taideohjelman mukainen sarjakuvataideteos Hippoksen raitiopysäkille suorahankintana kattohintaan 7000 euroa (alv 0 %). Kustannukset maksetaan Liikenneväylien investointien kustannuspaikalta 111850.

Taiteilijan kanssa solmitaan kirjallinen sopimus. Hankintapäätös sitoo kaupunkia vasta, kun sopimus on allekirjoitettu.

Allekirjoitus

Johtaja Mikko Nurminen