Lausunnot
Frans Kovanen:
Kuoppa tai oikeammin maaston lievä epätasaisuus on muodostunut ajan saatossa veden valumisen johdosta ja uurtanut reittiä kaivolle. Epätasaisuus oli syvyydeltään vain n. 1,5 cm. Meillä ei ole tietoa minkälaisilla jalkineille vakuutettu kulki. Vakuutettu myös itse kertoi, että hän keskittyi kulkiessaan vain löytämään oikean laiturin. Maastossa on aina kohtia, johon voi liukastua ja kaatua. Jalankulkijan tulee ottaa olosuhteet huomioon ja noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta liikkuessaan. Alue on lisäksi vakuutetulle jokseenkin tuttu, koska hän työskenteli lähistöllä ja hän ilmoitti myös, että ei normaalisti käyttänyt laituria nro 7, vaan ilmeisesti jotakin muuta aseman laituria.
Tampereen Infra Oy paikkaa Linja-autoasemalla veden uurtamat epätasaisuudet, kun he kierroksillaan niitä huomaavat. Tietoomme ei ole tullut muita kaatumisia kyseisellä alueella. Alueella on hyvä valaistus myös laitureilla.
Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Jos kyseessä on tapaturma, aiheutunut vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.
Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain (669/1978) 3 §:n 1 mom. mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.
Kaupungilla ei ole eikä voikaan olla resursseja saati velvollisuutta jatkuvaan alueidensa kunnossapitoon. Kunnossapitovelvollisuuden rajan määrittää kunnossapidon konkreettinen tarve. Edellä kerrotun perusteella katson, että tapaturmapaikan kunnossapito on hoidettu olosuhteiden vaatiman tarpeen mukaisesti, rutiininomaisesti ja huolellisuutta noudattaen. Koska korvausvelvollisuus takaisinsaantisuoritukseen voi syntyä vain tuottamuksen eli toiminnan laiminlyönnin perusteella, vakuutusyhtiön takaisinsaantivaatimus tulee hylätä perusteettomana.