§ 16 Bussiliikenteen ohjauskeskuksen TV-näytöt

Lataa  Kuuntele 

TRE:5657/02.07.01/2021

Päätöspäivämäärä

19.7.2021

Päätöksen tekijä

Toimitusjohtaja, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos

Lisätietoja päätöksestä

johdon assistentti Eveliina Högerman, puh. 041 730 9331, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Nysselle palveluna toteutettavaan bussiliikenteen ohjauskeskukseen tarvitaan pikaisesti liikenteen seurantaan soveltuvat tv-näytöt. Toiminta käynnistyy täysimääräisenä elokuun 2021 alussa ja tätä ennen tulee laitteet olla asennettu ja testattu.

Tampereen kaupunki on kuluvan vuoden huhtikuussa vaihtanut esitystekniikan laitteiden hankintapaikkaa. Uuden Tieran puitesopimuksen mukaisissa hankinnoissa on kuitenkin kesän aikana todettu huomattavia toimitusviivästyksiä, mikä on TKL:n osalta johtanut tilausten peruuttamiseen.

Koska ohjauskeskuksen näyttöjen osalta ei ole mahdollista ottaa riskiä vastaavista toimitusviivästyksistä, on perusteltua tehdä hankinta vertailemalla aiempien hankintapaikkojen tarjontaa.

Selvityksen perusteella edullisimman ja nopeasti saatavilla olevan laiteparin on tarjonnut Gigantti.

 

Päätös

Päätän, että bussiliikenteen ohjauskeskukseen hankintaan liikenteen valvontaan Gigantin tarjoamana Samsungin 75 tuumainen tv verottomaan hintaan 725 euroa sekä 55 tuumainen tv verottomaan hintaan 321,77 euroa.

Allekirjoitus

toimitusjohtaja Pekka Pirhonen, puh. 0400 172328 etunimi.sukunimi@tampere.fi