§ 97 Tampereen kaupungin osallistuminen jääkiekon miesten vuoden 2022 MM-kilpailujen toteuttamiseen ja tapahtumaa koskevien sopimusten hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:6991/00.04.00/2020

Päätöspäivämäärä

13.8.2021

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupunki on läpi vuosikymmenten ollut aktiivinen partneri erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä urheilu- ja kulttuuritapahtumissa. Tampereen kaupungin tavoitteena on olla Pohjoismaiden vetovoimaisin elämyskaupunki vuoteen 2030 mennessä. Elämyskaupungin yksi keskeinen ulottuvuus on vilkas, ympärivuotinen tapahtumatoiminta. Tampere toimii aktiivisesti vahvistaakseen tapahtumatarjontaa. Tapahtumilla tavoitellaan myönteisiä vaikutuksia aluetalouteen, kaupungin imagoon ja yhteisöllisyyteen.

Suomen Jääkiekkoliitto päätti kesäkuussa 2019, että Suomessa vuonna 2022 järjestettävien jääkiekon miesten MM-kilpailujen pääpelit pelataan Tampereella uudella Uros Live -areenalla. Kisojen toiseksi viralliseksi pelikaupungiksi valittiin Helsinki. Tapahtuma saavuttaa kansainvälisesti noin 1,6 miljardia TV-katsojaa, ja liikuttaa valtavan määrän kiekkofaneja Tampereen, Helsingin ja muiden Suomen kaupunkien välillä. Tapahtuma järjestetään 13. - 29.5.2022.

Tapahtumasta vastaa Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF ja käytännön järjestelyt hoitaa Suomen Jääkiekkoliitto ry. Tampereen kaupunki osallistuu tapahtumayhteistyöhön Suomen Jääkiekkoliiton kanssa. Yhteistyöllä kaupunki tavoittelee tapahtuman taloudellisten, yhteisöllisten ja imagollisten hyötyjen maksimointia Tampereella.

Tampereen kaupunki ja Suomen Jääkiekkoliitto ry solmivat isäntäkaupunkisopimuksen ja yhteistyösopimuksen vuoden 2022 jääkiekon MM-kisojen toteuttamisesta Tampereella ja kaupungin kokonaistuesta tapahtumalle. Sopimukset ovat salassapidettäviä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17 kohdan perusteella. Aiemmin Tampereen kaupunki ja Suomen Jääkiekkoliitto ry ovat solmineet konsernijohtajan päätöksellä 9.12.2020 § 149 hyväksytyn sopimuksen 2022 Jääkiekon MM-kilpailujen markkinointiyhteistyöstä vuoden 2020 osalta.

Sopimusta laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin osallistumista tapahtumayhteistyöhön ei lasketa valtiontueksi, sillä kyseessä on hybridisopimus, joka on luonteeltaan pääosin yhteistyösopimus, ei avustus.

Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimii kaupungin tapahtumapalvelut.

Hallintosäännön 36 §:n 31) kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella toukokuussa 2022 järjestettävien jääkiekon miesten MM-kilpailujen toteuttamiseen liitteenä olevissa sopimuksissa määritellyin ehdoin. Kaupungin taloudellisen tuen edellytyksenä on, että kaupunginvaltuusto myöntää tarvittavat varat.

Suomen Jääkiekkoliitto ry:n ja Tampereen kaupungin väliset sopimukset hyväksytään. Sopimukset sitovat kaupunkia vasta, kun päätös on saanut lainvoiman.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksissa mainitut kustannukset maksetaan vuoden 2021 osalta kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat, ja vuoden 2022 osalta kustannuspaikalta 154029. Tapahtumapalvelut.

Lausunnot

Lakimies Janne Kytö:
Lakiyksiköllä ei huomautettavaa.

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Tampereen kaupungin osallistuminen tapahtumayhteistyöhön sisältyy konsernihallinnon vuoden 2021 palvelu- ja vuosisuunnitelmaan. Tampereen kaupungin vuoden 2022 talousarviosuunnittelussa esitetään varauduttavan tapahtuman tukemisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Allekirjoitus

Konsernijohtajan 1. varahenkilö, johtaja Taru Kuosmanen