Perustelut
Hallintosäännön 121 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Hallintosäännön 120 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.
Maahanmuuttajaneuvosto päätti 15.12.2020 § 36 kevätkauden kokousajankohdista. Päätöksen mukaisia kokouksia on jäljellä seuraava: 20.4.2020.
Uutta Maahanmuuttajaneuvostoa varten on syytä päättää ensimmäisen kokouksen ajankohdasta 28.9.2021. Kokouksessa päätetään mm. syyskauden 2021 kokousajankohdista.
Päätösehdotus oli
Uuden toimielimen ensimmäinen kokous pidetään Ryhmähuone 1:ssä tai sähköisenä kokouksena 28.9.2021 alkaen klo 16.00.
Kokouksen teema: Koronan vaikutukset maahanmuuttajataustaisten mielenterveyteen ja Tampereen maahanmuuttajille suunnatut mielenterveyspalvelut.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.