§ 49 Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös, poikkeaminen, Hirvikatu 16

Lataa  Kuuntele 

TRE:5103/10.03.01/2019

Päätöspäivämäärä

29.11.2021

Päätöksen tekijä

Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Toimistoarkkitehti Merja Kinos, puh. 040 481 2571, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintoassistentti Vertti Sahala, puh. 040 737 8042, etunimi.sukunimi@tampere.fi    

Päätöksen perustelut

Yhdyskuntalautakunta myönsi 8.9.2020 § 222 luvan saada poiketa rakennuskiellosta ja rakennusalasta tontilla 837-215-1055-10, osoitteessa Hirvikatu 16. Päätöksestä tehtiin yksi valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus on päätöksellään 24.11.2021 hylännyt valituksen.

Päätöksessään hallinto-oikeus on todennut, että kysymyksessä oleva rakennushanke on voimassa olevan asemakaavan mukainen lukuun ottamatta rakennusalan vähäistä ylitystä. Kun otetaan lisäksi huomioon rakennushankkeen laadusta saatu selvitys, alueella jo tapahtunut melko tiivis rakentaminen ja Tampereen kaupungin alueen poikkeamislupaharkinnassa noudattamat periaatteet, poikkeamisen myöntäminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle eikä alueiden käytön muulle järjestämiselle. Asiassa ei ole kyse vaikutuksiltaan merkittävästä rakentamisesta. Poikkeamiselle on katsottava olevan myös alueen kaavoitustilanteeseen liittyvä erityinen syy. Rakennushankkeen tarkempi toteuttaminen kuten rakennuksen koko ja ulkoasu, paloturvallisuuteen liittyvät seikat, autopaikat ja jätehuollon järjestäminen tulevat lopullisesti ratkaistavaksi rakennuslupamenettelyssä. 

Päätökseen ei haeta muutosta Korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasäännön mukaan asemakaavapäällikkö on toimivaltainen päättämään muutoksenhakuoikeuden käyttämisestä. 

Liitteet

1 Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 24.11.2021

 

Päätös

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 24.11.2021 merkitään tiedoksi. Päätökseen ei haeta muutosta. 

Allekirjoitus

Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen