Z/Sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaosto, kokous 11.8.2021

§ 124 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 

Perustelut

Mahdollistettu osallistuminen sähköiseen kokoukseen yhtäläisin näkö- ja ääniyhteyksin kuntalain 99 §:n ja hallintosäännön 120 §:n mukaan Selman kokoustyötilalla ja Teams-kokouksella.

Päätösehdotus oli

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Ylimääräisen asian ottaminen käsiteltäväksi
Puheenjohtajan esityksestä lautakunta päätti yksimieliseti ottaa käsiteltäväksi lisälistalla olevan asian § 151; Sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston toimivallan siirto viranhaltijoille tilapäisesti 31.12.2021 saakka.

Käsittelyjärjestyksen muuttaminen
Puheenjohtajan esityksestä käsittelyjärjestystä muutetaan siten, että lisälistan § 151  käsitellään pykälän 127 jälkeen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)