§ 122 KAATIO (Kaavan tuottaminen tietomallilla) -projektin toteutuspäätös

Lataa  Kuuntele 

TRE:8371/02.04.01/2021

Päätöspäivämäärä

16.12.2021

Päätöksen tekijä

Johtaja, kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämiskoordinaattori Santtu Kurkilahti, puh. 0405175459, etunimi.sukunimi(at)tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Katri Naulo, puh. 040 801 6003, etunimi.sukunimi(at)tampere.fi

Päätöksen perustelut

Projektissa yhteiskehitetään pilotoidaan työkaluja vakioidun tietomallimuotoisen asema- ja yleiskaavan laadintaan, jotta voidaan valmistautua kaavoitus- ja rakentamislain sekä RYTJ-lain vaatimuksiin. 

Hankkeelle on saatu VM:n digikannustinrahoitus. Hankkeen hallinnoija on Oulun kaupunki ja mukana on yhteensä 16 kuntaa ja hankkeen ohjausryhmässä myös Kuntaliitto.

Tietomallimuoto tehostaa kaavoitustoimintaa ja kaavojen ymmärrettävyyttä, parantaa tietojen laatua ja vähentää manuaalista työtä. Lisäksi koneluettavuus mahdollistaa tietojen tehokkaan analysoinnin huolimatta lainsäädäntöuudistuksen etenemisestä. 

Tampereen kaupungin hallintosäännön § 37 mukaan palvelualueen johtaja johtaa palvelualueensa toimintaa ja toiminnan organisointia ja kehittämistä. 

Projektin kokonaiskustannusarvio on 8 500 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 0 € ja Tampereen kaupungin osuus on 8 500 €. Kokonaiskustannusarvio perustuu omarahoituksen minimiin, jota valtiovarainministeriö edellyttää projektin kunnilta.  Rahoitusosuudesta 2 000 euroa on koordinaattorille maksettavaa omarahoitusta ja loppuosuus omana työnä kerrytettävää rahoitusosuutta. Rahoitusosuus tulee kuitenkin todennäköisesti merkittävästi ylittymään työmäärän osalta.  Kustannusarviota tarkennetaan projektisuunnitelman konkretisoituessa ja siitä päätetään erikseen projektin omistajan tai tarvittaessa salkkujohtoryhmän toimesta.

Kaupungin rahoitusosuudesta vastaa asemakaavoitus (4000 €), yleiskaavoitus (2400 €) ja paikkatietoyksikkö (2100 €).

Projektin toteuttamisaika on 1.12.2021-31.10.2023.

Projektin omistaja on kaupunkiympäristön suunnittelun suunnittelujohtaja Jukka Lindfors ja projekti toteutetaan asemakaavoituksessa, yleiskaavoituksessa ja paikkatietoyksikössä.

Projektipäällikkönä toimii kehittämiskoordinaattori Santtu Kurkilahti.

Taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Jaana Hautala konsernihallinnon tukipalveluista.

Projektipäällikön ja projektiryhmän jäsenten esimiehenä toimii heidän vakituiset esimiehensä ja taloushallinnon yhteyshenkilön esimiehenä hänen vakituinen esimiehensä. Projektipäällikön esimiehenä toimii Hanna Montonen (asemakaavoitus); projektiryhmän jäsenten Ritva-Liisa Erkkilä, Elvi Hakola, Hanna Ohtola ja Sari Pietilä esimiehenä toimii Elina Karppinen (asemakaavoitus); projektiryhmän jäsenten Ulla Lautaoja, Erno Mäkinen ja Maria Seppälä esimiehenä toimii Pia Hastio (yleiskaavoitus); projektiryhmän jäsenten Marja Uusivuori, Jussi Tahvanainen ja Heikki Karttunen toimii Anna Mustajoki (paikkatietoyksikkö); projektiryhmän jäsen Anna Mustajoen esimiehenä toimii Mikko Nurminen. Taloushallinnon yhteyshenkilön esimiehenä toimii hänen vakituinen esimiehensä Sanna Sipilä.

Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti. 

Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle.

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta. 

Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen kaupunkiympäristön palvelualueen johtoryhmässä 1.12.2021. 

Päätös

KAATIO (Kaavan tuottaminen tietomallilla) -projekti toteutetaan ajalla 1.12.2021 – 31.10.2023 Tampereen asemakaavoituksessa, yleiskaavoituksessa ja paikkatietoyksikössä.

Projektin kokonaiskustannusarvio on 8 500 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 0 € ja Tampereen kaupungin osuus on 8 500 €. Kokonaiskustannusarvio perustuu omarahoituksen minimiin, jota valtiovarainministeriö edellyttää projektin kunnilta.  Rahoitusosuudesta 2 000 euroa on koordinaattorille maksettavaa omarahoitusta ja loppuosuus omana työnä kerrytettävää rahoitusosuutta. Rahoitusosuus tulee kuitenkin todennäköisesti merkittävästi ylittymään työmäärän osalta.  Kustannusarviota tarkennetaan projektisuunnitelman konkretisoituessa ja siitä päätetään erikseen projektin omistajan tai tarvittaessa salkkujohtoryhmän toimesta.

Kaupungin rahoitusosuudesta vastaa asemakaavoitus (4000 €), yleiskaavoitus (2400 €) ja paikkatietoyksikkö (2100 €)

Projektin omistaja on kaupunkiympäristön suunnittelun suunnittelujohtaja Jukka Lindfors.

Projektipäälliköksi nimetään kehittämiskoordinaattori Santtu Kurkilahti (6 htp).

Projektiryhmään nimetään Ritva-Liisa Erkkilä (3 htp), Elvi Hakola (3 htp), Hanna Ohtola (3 htp) ja Sari Pietilä (3 htp) asemakaavoituksesta, Ulla Lautaoja (3 htp), Erno Mäkinen (5 htp) ja Maria Seppälä (3 htp) yleiskaavoituksesta sekä Marja Uusivuori (5 htp), Jussi Tahvanainen (1,5 htp), Heikki Karttunen (1,5 htp) ja Anna Mustajoki (1,5 htp) paikkatietoyksiköstä. 

Projektilla ohjausryhmänä toimivat projektin omistaja ja projektipäällikkö.

Projektin kustannukset maksetaan kustannuspaikoilta 111397 (asemakaavoitus), 111392 (yleiskaavoitus) ja 111887 (paikkatietoyksikkö) ja projektin SAP-tunnus on H1110_21_07. 

Allekirjoitus

Johtaja Mikko Nurminen