§ 231 Vuoden 2022 avustusennakot kumppanuusavustusyhteisöille (taidelaitokset)

Lataa  Kuuntele 

TRE:8791/12.03.00/2021

Päätöspäivämäärä

21.12.2021

Päätöksen tekijä

Kulttuurijohtaja, Sivistyspalvelut

Lisätietoja päätöksestä

Kulttuurijohtaja Juha Ahonen,​ puh. 050-​411 3033 etunimi. sukunimi@tampere.fi 

Päätöksen perustelut

Sivistys-​ ja kulttuurilautakunta myöntää Tampereella toimiville taide-​ ja kulttuurilaitoksille kumppanuusavustukset vuosittain tammikuussa. Avustukset,​ joiden suuruus on 100 000 euroa tai suurempi vuokraosuus mukaan laskettuna,​ maksetaan saajille tasasuuruisina erinä kuukausittain päätöksen tultua lainvoimaiseksi. Vuoden 2022 taidelaitosten kumppanuusavustukset olivat haettavina  2.-​30.11.2021 välisenä aikana. Hakemukset käsitellään Sivistys-​ ja kulttuurilautakunnassa 18.1.2022. Kumppanuusavustukset perustuvat taidelaitoksen tai yhdistyksen asemaan kaupungin kulttuurikentässä,​ teatterilakiin,​ valtion osuuksiin tai yhteistyösopimuksiin. Jotta yhteisöjen toiminta jatkuu keskeytyksettä vuoden alusta lähtien,​ on tarkoituksenmukaista maksaa avustusennakkoa yhteisöille,​ joiden avustus vuokrineen vuonna 2021 on ollut 100 000 euroa tai suurempi. Avustusennakkoa maksetaan vuoden 2021 kuukausierän suuruisena tammi-​ ja helmikuussa,​ kunnes lautakunta on päättänyt vuoden 2022 kumppanuusavustuksista ja päätös on tullut lainvoimaiseksi. Seuraaville taide-​ ja kulttuurilaitoksille ja -​yhteisöille myönnetty kumppanuusavustus oli 100 000 euroa tai suurempi vuonna 2020: Tampere-​talo Oy, Tampereen musiikkiopiston säätiö, Pirkanmaan musiikkiopisto, Tampereen Teatteri Oy, Tampereen Työväen Teatteri Oy, Tampereen Komediateatteri säätiö, Ahaa Teatterin Kannatus ry, Teatteri Mukamaksen kannatusyhdistys ry, Tanssiteatteri Mobita/Danscon kannatusyhdistys ry, Sorin Sirkus ry, Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys, Taito Pirkanmaa ry ja Työväen museoyhdistys.

Päätösvallan peruste: Sivistys-​ ja kulttuurilautakunnan päätös 12.10.2021 §13 kulttuurijohtaja päättää toiminta-​avustusten maksatuksen toimeenpanosta Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleisten periaatteiden mukaisesti.

Päätös

Taide-​ ja kulttuurilaitoksille ja -​yhteisöille,​ joiden kumppanuusavustus vuokrineen vuonna 2021 on ollut 100 000 euroa tai suurempi,​ maksetaan tammi-​ ja helmikuussa 2022 avustusennakkoa vuoden 2021 kuukausierän suuruisena tammikuusta 2022 alkaen,​ kunnes lautakunta on päättänyt vuoden 2022 kumppanuusavustuksista ja päätös on lainvoimainen. Ennakkoa maksetaan seuraaville yhteisöille: Tampere-​talo Oy, Tampereen musiikkiopiston säätiö, Pirkanmaan musiikkiopisto, Tampereen Teatteri Oy, Tampereen Työväen Teatteri Oy, Tampereen Komediateatteri säätiö, Ahaa Teatterin Kannatus ry, Teatteri Mukamaksen kannatusyhdistys, ry Sorin Sirkus ry, Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys, Taito Pirkanmaa ry ja Työväen museoyhdistys ry.

Avustusennakko maksetaan ehdolla,​ että avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan maksetun ennakon,​ elleivät avustuksen edellytykset täyty tai sivistys-​ ja kulttuurilautakunta toisin päättää. Avustusennakon ensimmäinen erä voidaan maksaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta.

Allekirjoitus

Kulttuurijohtaja Juha Ahonen