Perustelut
Perusopetuksen johtamisjärjestelmä on 1.8.2016 lähtien rakentunut siten, että perusopetuksen koulupolkuja johtavat vastaavat rehtorit. Vastaavat rehtorit ovat olleet nimettyjen koulujen rehtorien viroissa, mutta työajasta ja työpanoksesta 95 prosenttia on kohdistunut vastaavan rehtorin tehtäviin. Vastaavat rehtorit vastaavat vastuulleen määriteltyjen koulupolkujen toiminnan ja talouden johtamisesta. He ovat perusopetuksen johtoryhmän jäseniä ja osallistuvat perusopetuksen kaupunkitasoiseen kehittämiseen sekä vastaavat perusopetuksen laadun toteutumisesta sekä strategisten tavoitteiden jalkautumisesta omien koulupolkujensa osalta. Vastaavat rehtorit toimivat johtamansa tiimin rehtoreiden esihenkilöinä ja vastaavat mm. tiiminsä koulujen vakituisten opettajien ottamisesta ja erottamisesta.
Perusopetuksen johtamisjärjestelmä on muodostunut vakiintuneeksi käytännöksi ja vastaavien rehtoreiden työtä ei ole syytä hoitaa enää erityisin järjestelyin rehtorivirkojen pohjalta. Lisäksi perusopetuksessa on kasvatus- ja opetuspäällikön virka, jonka tehtävänkuvaa on tarkasteltu osana perusopetuksen kokonaisuutta. Kokonaistarkastelun myötä on todettu, että perusopetuksessa on mm. oppilasmäärän kasvusta, esihenkilötyön vahvistamistarpeesta ja johtamistehtävien vaativuudesta johtuen tarve kolmen (3) opetusjohtajan viran perustamiseen. Opetusjohtajien tehtäväkokonaisuus muodostuu nykyisten vastaavien rehtoreiden sekä samassa yhteydessä lakkautettavaksi esitettävän kasvatus- ja opetuspäällikön (vakanssinumero 50043876) tehtävistä. Opetusjohtajat toimivat vastuulleen määriteltyjen koulupoluista muodostuvien tiimien johtajina ja rehtoreiden esihenkilöinä sekä vastaavat mm. perusopetuksen kaupunkitasoisesta kehittämisestä. Perusopetuksen palveluryhmän hallinnon henkilöstömäärä säilyy muutoksen yhteydessä nykyisellä tasolla.
Perustettavien opetusjohtajan virkojen tiedot:
Toimintayksikkö: Sivistyspalvelujen palvelualue, Perusopetuksen palveluryhmä
Tehtävänimike: Opetusjohtaja
Kustannuspaikka: 131885
Esimies: Perusopetusjohtaja
Palvelussuhteen laji: virka
Asema: johtava
Esimiesasema: kyllä
Työaika: Ei työaikalain piirissä,
järjestelmämerkintöjä varten: Toimistotyöaika
Konsernijohtaja hyväksyy em. virkojen kelpoisuusehdot ja vahvistaa virkojen kiinteät kokonaispalkat erillisellä päätöksellä.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Sivistyspalvelujen palvelualueelle perusopetuksen palveluryhmään perustetaan kolme (3) opetusjohtajan virkaa 1.1.2022 alkaen esityksen mukaisesti.
Samassa yhteydessä lakkautetaan kasvatus- ja opetuspäällikön (vakanssinumero 50043876) virka.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.